Koulumestarilla oli huono palkka. Saarelaiset, saatuaan häneltä asiakirjoja, lupasivat maksaa, jos asia voittaa, mutta unohtivat lupauksensa. Paljon oli naisia, jotka lupailivat: "Kunhan tulee kesä, tuon minä marjoja maisterille tästä kirjoittamisesta", mutta kun marja-aika saapui, jäivät marjat tulematta. — Vallesmanni lupasi hänelle hyvää palkkaa ja sen lupauksensa hän täyttikin. Hän maksoi eräistä asiakirjoista markan mukaan riviltä, jotenka maisteri oikein hyvinä päivinä ansaitsi vallesmannin kirjurina illassa sen, minkä virassaan viikossa.
Ensimmäinen asia, jonka he yhteisvoimin ajoivat, oli tuo papin ja perämiehen keskeinen riita. Pappi piti sitkeästi puoliaan ja vetosi aina korkeimman oikeusasteen apuun saakka; mutta turhaan. Perämies voitti asian ja kaikki saarelaiset lakkasivat maksamasta papinsilakoita. Ainoastaan lukkari, suntio ja kirkkoneuvoston jäsenet koettelivat kauan kestää kahden tulen välissä — he eivät olisi raatsineet uhrata hyvää sopuaan papin kanssa, eikä liioin hyvää naapurirauhaa toisten saarelaisten kanssa. Lopulta heidänkin oli tehtävä ratkaisu. He lakkasivat maksamasta — sillä hyvän naapurisovun katsottiin niin vaativan.
Näin menetti Markus papin ystävyyden. Heistä tuli vihamiehet. Kerran jutun alkuaikoina oli pappi käynyt Markuksen luona ja sanonut näin:
— Sinun ei pitäisi puoltaa perämiestä tässä asiassa. Meidän virkamiesten on vedettävä yhtä köyttä kansaa vastaan — muutoin kuri katoaa.
— Minun on vedettävä yhtä köyttä lain kanssa ketä hyvänsä vastaan.
— Vaikka veljeäsi vastaan?
— Vaikka veljeäni vastaan!
— Siinä tapauksessa minä pyydän huomauttaa, että läheisempi puhuttelu minun puoleltani peruutetaan — mikäli meillä mitään sananvaihtoa tästedes tulee olemaan.
— Se ei ole minulle uhri! Te olette minua vanhempi ja teillä on oikeus näissä asioissa aloitteen tekoon.
Koulumestari oli myös saapuvilla. Pastori sanoi nyt vasta tuntevansa koulumestarinkin ja pyysi peruuttaa hänenkin suhteensa lähemmän tuttavuuden.