Kaikille muille ikkunoille sytytetään myös kynttilöitä, joka huoneeseen.
Isäntä itse on juhlapuvussa — kultanappisessa hännystakissa, valkeissa liiveissä, korkeassa kauluksessa, valkeassa kaulanauhassa ja kultakahvaisessa silakanvartaassa, joka riippuu vasemmalla ja kolahtelee tuoleihin ja pöytien kasoihin.
Hän ei ole kyllä selvillä, pitääkö silakanvarraskin olla kupeella vai eikö, vai onko se suorastaan kielletty tämänlaisessa iltakutsussa kotona, mutta oli miten oli.
Juhla kuin juhla!
Se kuuluu juhlapukukaavaan ja saa riippua kupeella.
Hän on ajanut partansa, lihava leuka ja vielä lihavammat posket välkkyvät puhtautta ja viikset ovat käännetyt kohti silmiä.
Hän katseli itseään peilistä.
Kasvojen ilmeet olivat viekkaat, mutta niihin otti osaa vain nenän ja suun lähin ympäristö ja silmät, sillä posket ja leuka olivat jo aikoja sitten lihoneet siinä määrässä, ettei yksikään lihas niiden sisällä jaksanut liikkua niin paljon, että sen väreilyt olisivat tuntuneet pinnalle asti. Suun ilmeitä jossain määrin himmensivät kellanruskeat tuuheat viikset. Silmät, silmäluomet ja turvonneet silmänalukset, sieraimet, tummanruskeat kulmakarvat, jotka kohosivat nenän juuresta molemmin puolin vinosti ylöspäin, iho nenän juuressa ja nenän seljässä, joka voi tarvittaessa vetäytyä kymmeniin ryppyihin, pitivät miltei villiä elämää hänen jutellessaan seikkailuistaan nuoruudessaan — metsästysmatkoista ja maalaistytöistä — niin — ne olivat juttuja ne! — ja niille kannatti kyllä nenän ja sen lähimmän ympäristön ilveillä ja ilkkua — nyt, kun kaikki oli ohi, nuoruus ja sen monikirjavat seikkailut! — Yli kaiken kaartui leveän ja voimakkaan otsan ja kaljun päälaen suun puoliympyrä, korvasta korvaan, kylmänä ja tunteettomana kuin taivaan kupu joka katselee yhtä rauhallisesti niin hyvien kuin pahojenkin, niin väärien kuin vanhurskaittenkin tekosia maan matoisen kamaralla.
— Täydestä käyt vielä, mies peilissä, mutta alatpa jo vanheta, sanoi hän kuvaselleen.
* * * * *