Polynesialainen, pieni, kurttunaamainen, parraton, perunanvärinen, noin viiskymmenvuotias ukko, läheni perämiestä, asettui selin muihin ja hiljensi ääntään miltei kuiskaukseksi, nauraa hihitti välillä — mitä lienee jutellut — sitten muuttui jälleen vakavammaksi ja sanoi:
— Oltiin Viirissä — verkoilla tässä äskettäin…
— Vai niin.
— Suuri meri on taas lievittänyt soran niiden luurankojen päältä…
— Vai niin — Minkäs sille mahtaa!
— Niin. Minkäs sille mahtaa. Merell' on voimaa tenä mitä tahtoo! — Vähän ylemmä olisi pitänyt korjata. Mitäs sinä perämies siitä meinaat, kun niillä oli päät molemmilla kateissa? Eihän siellä ole kettuja, eikä muuta — näin kesällä —
— Mitäs se minuun kuuluu!
Perämies katseli hyvin vihaisesti oikean silmäluomensa alta.
— No eipä kuulu. Eipä kuulu. — Haastaahan se kylä paljonkin.
— Mitä ne sitten haastavat?