Siitä tulikin pitkä matka.

Kuin kummituslaiva oli saarelaisvallesmannin jahti liikkeellä toista kuukautta milloin milläkin puolella Suomenlahtea.

Hän oli saanut suuren halun juoda.

Sitä varten poikkesi hän johonkin rantakaupunkiin, joi siellä muutaman päivän ja taas ohjasi ulos merelle.

Eräänä yönä, oli jo marraskuuta ja kajuuttaa täytyi lämmittää, ankkuroivat he tuulen pitoon erään saaren varjoon.

Yö oli myrskyinen ja sateinen.

Perämies oli jo makuulla, mutta Markukselle ei tahtonut tulla uni. Hän istui valveilla ja joi teetä.

Hän oli paljon vanhettunut näinä viikkoina.

Hän ei ollut koko tällä ajalla käynyt omalla saarellaan — samoin oli hän karttanut sitä kaupunkia, jossa Martta asui.

Aamupuolella yötä hän kuitenkin nukkui.