— Hae nyt, Miina, aamulla posti. Minä menen maata.
* * * * *
Pelto-Kallu, saatuaan jahdissa purjeet käärityiksi, nukkui yönsä kotonaan ja heräsi aamulla uneen, joka häntä kauhistutti vielä herättyään.
Aikaisempina aikoina olivat pahat unet häntä tiheämmin ja tiheämmin ahdistaneet.
Toisinaan oli öitä, jolloinka hän ei uskaltanut ummistaa ensinkään silmiään, jos oli pimeä.
Samasta syystä hän kajuutassa poltti lamppua koko yön. Kotona se ei käynyt laatuun. Sanna ei sitä sallinut. "Kuluu paljo petrullia, eikä sinusta ole miestä sen hankkijaksi!"
Mutta sitten hän löysi keinon näitä unia vastaan ja se tapahtui näin:
Silloin kun oltiin Viirissä peittämässä jälleen niitä kuolleiden merimiesten luita, oli hän huomannut, että niitä katsellessaan oli hän ollut kaikkein rauhallisin.
Hän katseli luita, eikä yhtään peljännyt, niinkuin oli luullut.
Hän katseli niitä kuin hylkeen luita, joita myös joskus näkee rannoilla.