Erehdyksessä lienee se tällä kertaa tullut viskatuksi vallesmannin koijaan.
Markus ajatteli ensin salata löytönsä Kallulta, ottaa sen haltuunsa, piilottaa omiin tavaroihinsa ja vasta kotona ottaa se esille ja asettaa Kallu syytteeseen, mutta löytö oli niin odottamaton ja kun vuosikausien jännitys oli lauennut, oli hän itse niin kiihkeänä, ettei hän kyennyt itseään hillitsemään, vaan kirves kädessä nousi kannelle ja sanoi Kallulle:
— Onko tämä sinun?
Kun kajuuttaan ei kukaan muu päässyt, kuin perämies ja vallesmanni, ei auttanut muuta kuin tunnustaa.
— Kyllä se minun on.
— Mitä sinä tällä täällä teet?
— Tulipahan otettua. Se on ollut täällä jo koko kesän.
Vallesmanni nousi kirveineen kannelle ja näytti kajuutasta virtaavassa valossa perämiehelle kirveen piikkiä.
— Mitäs sanot mies!? Minä olen sinua koko ajan epäillyt Viirin murhamieheksi, mutta kun ei ole ollut todistuskappaletta, niin en ole voinut nostaa sinua vastaan juttua. Tässä on nyt todistuskappale! Mitäs meinaat mies? Eiköhän tämä piikki sovi juuri parahiksi niiden Viiristä tuotujen kallojen ohimoissa oleviin reikiin. Tämä kirves julistetaan sinulta takavarikoiduksi ja ensimmäisessä satamassa annan sinut vangita.
— Noo! Ei lauleta vielä noin koreasti! Eihän sinulla ole todistusta siitä, että tuo kirves on minun ja minulta takavarikoitu.