— Se riittää, että minä itse todistan. Tiedäthän sinä sen!
Perämies kohosi seisomaan ja ohjasi levottomana vuoroin vasemmalla ja vuoroin oikealla kädellä.
Hän vapisi — ei pelosta, vaan jännityksestä.
Hän oli tehnyt nopean suunnitelman ja päätöksen:
Kirves on saatava pois vallesmannilta ja heitettävä mereen.
Kun vallesmanni seisoi miltei hänen edessään, kyräili perämies tilaisuutta iskeä kyntensä kirveenvarteen ja kiskaista se vallesmannilta ja heittää mereen.
Siksi hän vapisi ja piti milloin oikealla, milloin vasemmalla kädellä perää.
Hän koetti pitää puhetta yllä, ettei vallesmanni huomaisi hänen aikomustaan, siksi hän virkkoi vallesmannin äskeiseen sanaan:
— Kyllä ne sitten — tulee vallesmannilta väärät valat vannottua, ellei ennen ole tullut sitä tehtyä! — ja silloin hän hyökkäsi kuin kiitishaukka kiinni vasemmalla kädellään kirveenvarren yläpäästä ja oikealla alapäästä ja koetti äkkinäisellä vääntäisyllä riuhtaista kirveen vallesmannin käsistä. Hän teki kuin peto joka hyökkää, kun aavistaa tuhon olevan edessään.
Toinen oli myös varuillaan, eikä hellittänyt otetta.