Neuvotteluun maakuntavanhimman virkahuoneeseen oli kutsuttu maakunnan pää-kirjoittaja sekä asianomainen kihlakunnan vanhin.
Kokous oli hiljainen.
Vain silloin tällöin sanoi joku sanan.
Tupakoitiin ja istuttiin nahkaisissa, mukavissa nojatuoleissa.
— Vaikea asia, sanoi itse maakuntavanhin taas? erään vaitiolon jälkeen.
— Vaikea on asia, tunnustivat toisetkin.
— Täällä on sangen usein saatu näin kokoontua saman asian ympärille, jatkoi maakuntavanhin. — Toisinaan parikin kertaa vuodessa. Viittä vuotta emme ole päässeet yhtä mittaa koskaan.
Syntyi taas pitkä vaitiolo. Sen lopetti jälleen maakuntavanhin:
— Sanohan sinä, Karpelanus, jonka kihlakuntaan tuo saarelaisvallesmannipiiri kuuluu ja joka tunnet oloja ja ihmisiä siellä, mitä ominaisuuksia pitäisi olla sillä miehellä, joka kestäisi tuolla saarella ja kykenisi edes välttävästi suorittamaan virkatehtävät siellä?
— Se on pian sanottu. Kertaan vain sen, mitä minulla on ollut kunnia jo monta kertaa aikaisemmin esittää isännälleni ja maakuntavanhimmalleni: ensiksi hyvä terveys — niin ruumiin kuin hengen puolesta — sitä pidän ensimmäisenä ja pääasiana — toiseksi iloinen mieli — tämä on oleva yhteydessä viimeisen eli viidennen kohdan kanssa — kolmanneksi halu ja into voimisteluun ja urheiluun, etenkin kaikenlaiseen ampuma- ja pyydyshommailuun ja purjehdukseen ja mieltymys mereen, ehdottomasti: lapsesta asti kasvanut halu ja mieltymys mereen ja sen elämään, neljänneksi mahdottomuus tai haluttomuus mietiskelyyn, opintoihin, tutkintoihin ja niiden yhteyteen kuuluvaan haluun saada virkaylennyksiä, tai muu loistava tulevaisuus ja viidenneksi ja viimeiseksi, joka herättänee täällä naurua, mutta jonka minä asettaisin numero ensimmäiseksi: mies ei saa olla mikään naisvihaaja, eikä ihmisten ja seuran karttaja, kuten useat valitettavasti ovat. Mieluummin mies, joka pitää naisista — jos saan sanoa — mies, josta naiset pitävät.