— Vai niin!
— Niin. Sellain elävähän se on, Selma nimittäin. Tämä Miina taitaa olla vähän tasasemman luonnon kanssa, mutta kun katselee sen rimpsuja ja rampsuja — hattuja ja muita hepeneitä ja höyheniä, niin panee ajattelemaan että ei se mitään hyvää meinaa. Näkeehän nää vanhat paljonkin ja vielä enemmän kuulee. — Että se nyt vasta elävä on — kaks lasta! Ja liekkö tää Miina käynny rippikouluakaan — ei ainakaan täällä omassa saaressa, minkä minä olen kuullut ja nähnyt. Ehkä muualla sitten on käynyt, siel manteres, palvelukses ollessaan. Kukas näiden nyt nykyaikaisten nuorten asioita tietää! Toistahan se oli minun nuoruuteni aikana! Ei silloin pojat kulkeneet aittojen ovilla, niinkuin nyt — joka jumalainen yö tekevät — milloin eivät ole verkoilla.
— Käyvätkö täälläkin pojat tyttöjen luona aitoissa?!
— No mitäs ne tekevät!! Eihän ne muuta teekään! Ja jos tyytyisivät vain siihen, että kävisivät tyttöjen aitassa, mutta kun nuuhaavat kaikki läpi maitohuoneet ja muut ja juovat maidot ja kermat, ettei oikeilla ihmisillä ole mitä kirnuta lauantaina!
— Se on paha se!
— Niin no mitäs se muuta sellainen on! — Vallesmanni ottaa nyt selvän asiasta ja panee linnaan ne joka ikisen! Topsun Jere ja Mattilan Niilo ja Juhon Ville — nehän ne ovat ne kaikkein pahimmat. Nehän ne olisivat ensin rautoihin pantavat ja sitten ne kaikki muut — kyllä minä tulen vallesmannille näyttämään ne kaikki ja saattamaan ilmi, mitä pakanallista elämää ne pitävät, kuin mahomettilaiset, kuin musta kansa siel kuumis mais! Niin! Ihan kuin luojukset! Ei niillä ole enää mitään ihmisen tapoja! Pappi tääll on, mut minkäs se niille ruojaa! Vallesmannillahan se laki ja miekka on! Kyllä minä autan! Linnaan vaan niin monta kuin niitä onkin, eikä edes vettä ja leipää annettava kuin kaks kertaa viikossa! Saahan sitten säälliset ihmiset maata rauhassa yönsä ja nauttia itse maitonsa ja kermansa! — Vallesmanni ei nyt pahaa tykkää —
— Eihän toki!
— Eikä sano Miinalle, niitä minä olen hänestä sanonut. Enhän minä, vanha ihminen, nuorten asioista mitään tiedä! Minä vain haastan mitä koko kylä hokee ja siitä minä menen vaikka valalle, että kylä tietää paljon enemmänkin kuin minä — sellaista, ettei sitä viitti vallesmannille haastaakaan —
— Vai niin! No antaa tulla vaan!
— No — jätetään nyt ne asiat toiseen kertaan ja näkeehän vallesmanni itsekin, kun täällä muutaman ajan asuu, että minkälaisia ne itsekukin ovat. — Olishan minulla ollut vähän asiaakin — jos vallesmannille passaa — jos vallesmannilla ei ole kiire —