Hän tiesi, että ellei aloita ensi päivästä, voi alkaminen siirtyä huomisesta huomiseen.
Hän rupesi tarmokkaasti availemaan kirjeitä, järjesti ne ensin ajan mukaan ja alkoi viedä niitä päiväkirjaan.
Työtä tehdessään hän teki kauniita päätöksiä: Jokainen asia on selvitettävä heti eikä mitään ole jätettävä huomiseen.
Hänellä on käsissään viimeinen kirjelmä, maakuntahallituksen ankara muistutus edelliselle vallesmannille:
"— Ja on Teidän kolmen päivän kuluessa, virasta pidätyksen uhalla, kysymyksessä oleva tilankatselmuskirja kaikkine liitteineen tänne toimitettava —"
Tämä kirjelmä koski Anna-Stiina Tuomaan tytär Mattilan tila-asiaa.
Markus luki kirjeen rauhallisesti. Syy hänen rauhaansa oli luonnollinen — eihän uhka koskenut häntä itseään ja toiseksi, sen koki hän monesti myöhemmin, tänne saareen meren taakse päästyään oli vihaisinkin virkakirjelmä menettänyt suurimman osan kiukkuaan. Se oli laimentunut! Siitähän ei ollut kulunut pitkää aikaa jolloinka Markus itse vielä istui maakuntahallituksen konttorissa ja muisti, kuinka voimakkaana konttoripöytienkin ääressä tunnettiin se ukonilman painostus, joka korkeiden isäntien puolella hallintovirastossa vallitsi, milloin tuontapaisia muistutus- ja varoituskirjelmiä saneltiin joillekin vallesmanneille. Ilma oli silloin täynnä ukkospaahdetta ja se tuntui kaikkialla, yksin eteispalvelijankin, vanhan ukko Häyrysen alueilla. Kaikki, ylimmästä alimpaan, tunsivat pelkoa ja epäilivät asemansa varmuutta. Ainoa, joka otti asian vastaan rauhallisesti, oli asianomainen saarelaisvallesmanni. Joko hän oli niin tottunut, tai jo lähtiessään tähän virkaan niin erikoinen lahjoiltaan ja taipumuksiltaan — Jumala hänen tietää. Saarelaisvallesmannit eivät vain tuollaisia uhkakirjeitä pelänneet. He — milloin vielä olivat mieleltään terveitä — viilsivät rauhallisesti kuoren auki, vetivät paperin esille, vihelsivät hiukan, kun olivat silmäilleet paperin läpi, vetivät pari sankkaa savua sikaristaan, kumartuivat päiväkirjansa puoleen ja merkitsivät siihen kirjeen numeron, tulopäivän, kirjelmän sisällön — "Moititaan vallesmannia sen ja sen asian viipymisestä" — väliaikaisen toimenpiteen kirjelmän suhteen — "Asiaan kiinnitetty huomiota. Luonnonesteet." — ja asian lopullisen käsittelyn, joksi tavallisesti merkittiin viittaus toiseen asiaan, siihen, jota muistutus koski. Sitäkin helpompi oli Markuksen tehdä merkinnät tästä varoituskirjelmästä, koska varoitus ei koskenut häntä, vaan jo kuollutta miestä, mutta helpolta ei näyttänyt itse pääasian, tilankatselmuspöytäkirjan toimittaminen perille. Pari tuntia hän penkoi pöydällä olevia paperipinkkoja, mutta sitä mitä hän etsi, ei hän löytänyt. Sen sijaan hän löysi erään paperilapun, johon oli lyijykynällä kirjoitettu:
"Leski Annastiina Tuomaantytär Mattila.
Tilankatselmus.
Toimitusmiehen apulaisina, vieraina miehinä: perämies Kalle
Peltola ja kalastaja Herman Sipilä.