— Kaksi kolmatta —
— Kohta vanhapiika!
— Minkä sille voi.
— Eikä sulhasia ole ilmaantunut?
— On kyllä, mutta ei huolita!
— Ha-ha-ha! Sinä taidat olla ylpeä! — Se entinen vallesmanni taisi miellyttää sinua enemmän kuin saaren pojat?
— Pyh! Sehän oli hullu, mielipuoli, jo tänne tullessaan! Täytyihän sitä säälistä palvella! Eikä se loppuaikoina muita kärsinytkään kuin minua.
— No-no! Sitä minäkin!
— Ei siinä mitään nonattamista ole! Jonkunhan sille täytyi ruokaa laittaa! Eikä se ainakaan minun vuokseni hulluksi tullut!
Miina pyörähti ympäri, että hameenhelmat heilahtivat ja meni pois ylpeäryhtisenä. Ovella hän vielä kääntyi ja lisäsi painokkaasti: