— Jo se on ollut aikaa valmiina.
— No tuohan tuonne puutarhan pöytään.
— Siellä on myös sellainen sähkötappi, jota sopii painaa, kun siellä olet mitä vajaa.
— No niitähän on joka paikassa.
— On niitä! Minä jo kerran sanoinkin, että panis nyt sellaisen sähkötapin vielä sikopahnaankin ja läävään. En minä sitä sille itselleen sanonut, vaan tälle Pelto-Kallulle. Sillähän se vainaja taisi tulla hulluksikin, kun se yhtenään laitteli niitä sähkönappuloita. Saunassakin on. Ja keittiössä on pitkä luettelo minkälainen pirinä tulee tuolta kansliasta, minkälainen puutarhasta, minkälainen ruokahuoneesta ja minkälainen mistäkin. Minä osaan ne jo ulkoa, mutta sinulle siitä on päänvaivaa, ennenkuin opit — ellet sitä ennen tule hulluksi! Hi-hi-hi!
— Kuulehan Miina.
— No.
— Minä en tykkää siitä, että sinä sanot minua sinäksi.
— Ei se tykännyt rouvakaan kaupungissa, torui aina, mutta kun se entinen vallesmanni tykkäsi, niin menee entiseen tapaan. Koetetaan karttaa, koetetaan karttaa.
— Niin koeta karttaa, varsinkin jos milloin on vieraita. Minun pitäisi hankkia joku, joka osaisi opettaa sinulle, Miina, hyviä tapoja.