— No niin, harkitaanhan nyt sitten aina kutakin asiaa aikanaan. Ethän sinä ensi yöksi lähde verkoille, ja sanoit, että et viikkokausiin. No niin. Kun kalastus alkaa, niin minä myönnän aina kerrakseen, vuorokaudeksi kerrallaan, kullakin kerralla tapahtuneen harkinnan mukaan, sinulle lomaa yksityisasioiden hoitoa varten — ole silloin verkoilla tai muualla — ja kuten sanottu, siitä jutellaan aikanaan. Mutta mitä tulee laivarikkoihin, niin niitä varten, ymmärräthän sinä itsekin, en minä voi sinulle lomaa myöntää. Mikäli minä voin näin etukäteen ymmärtää, on sinun laivarikoissa oltava saapuvilla viran puolesta valvomassa, ettei mitään lainvastaista tapahdu.
— Sehän on tullimiesten asia. Vallesmanni —
— Tullimiesten tai minun. Siitä asiasta ei nyt keskustella! Ja yleensä en minä aio näistä asioista sinun kanssasi keskustella — kukin asia harkitaan aikanaan ja sinun asiasi on totella. — No Miina! — Sinähän jäit tänne kuuntelemaan — vai onko sinullakin muita virkoja, kuin palvelijattaren?
— E-män-nöit-si-jät-tä-ren! — ha-ha-ha! Entinen vallesmanni sanoi minua aina emännöitsijättäreksi — ha-ha-ha! — nauroi Miina, pyörähti ympäri ja juoksi pois.
Vallesmannin ja perämiehen välille syntyi pitkä vaitiolo. Molemmat tupakoivat, silmäilivät väliin toisiaan ja arvioivat ja mittailivat toistensa voimia, niin ruumiillisia kuin henkisiäkin — etenkin ruumiillisia. Perämies nojasi kyynärpäillään polviinsa, veteli savuja piippunysästään ja ajatteli: "Kyllähän sinä voit olla viisas olevinas, mutta voit sinä olla tuhmakin. Herra sinä olet, niinkuin muutkin herrat, etkä mikään kansan mies. Voimaa sulla taitaa olla kuin härjällä ja voit olla vikkelä ja sinun kanssasi ei taida olla hyvä joutua vihoihin. Äkäisä taidat olla myös, koska kulmakarvasi nousevat noin pystyyn kahden puolen. Viisas luulet olevasi, ja etkä ihan tyhmä lienekään, ja tuosta laivarikkolomasta arvaan, että sinua olisi kansan täällä opetettava! Vai minun olisi oltava laivarikoissa vahtimassa! Milläs sinä luulet minun elävän ja elättävän perheeni! Luultavasti sillä kuudella sadalla, jonka saan vuodessa palkkaa perämiehen virasta ja lopun vuotta nuolemalla kämmeniäni. Ei! Kyllä sillä ei eletä, ellei siinä sivussa ansaita niinkuin muutkin saarelaiset. Vai luuleksä voivas antaa seilauksista niin paljon juomarahaa, että se riittää? No niin! Saadaanpas nähdä mitenkä käy!" — Ääneen hän sanoi vallesmannille:
— Se on sillä tavalla, vallesmanni, että se kuusi sataa markkaa, joka minulla on palkkana vuodessa, ei tahdo oikein riittää. Siinä viran sivussa on ansaittava vähintään toinen mokoma muulla tavalla —
— Tai jätettävä virka! Selvähän se on!
— Niin. Vallesmanni saa tehdä pilkkaa asiasta jos tahtoo. —
Vallesmannilla on valta sanoa mitä tahtoo.
— Niin onkin! Ja nyt minä sanon, että tästä asiasta ei tällä kertaa jutella tämän enempää, eikä vastakaan, ennenkuin minä olen ennättänyt perehtyä piirini asioihin kaikin puolin. Minä olen piirissäni vasta ensimmäistä päivää ja voin häpeämättä sanoa, etten tiedä vielä mitään. Minä otan ensin selvän kaikesta ja aion jutella asioista muidenkin kanssa kuin —
Vallesmanni aikoi sanoa: "kuin alaisteni kanssa", mutta vetäisi välillä pari sikarin savua ja ennätti sillä välin parantaa lausettaan, jotenka se julkilausuttuna kuului: