— Olen alkanut ikämiehenä harrastaa sellaisia aineita, joita ei minun nuoruudessani luettu koulussa. Täällä saaressa on niin hyvää aikaa. Kyllä sen tulette näkemään.
— Mutta fysiikkaa! Sitä en olisi uskonut!
— Niin. Minä olenkin väärällä uralla. Koneiden rakentaja minusta olisi pitänyt tulla, eikä pappi. Mutta siirtyäkseni pääasiaan: tahtoisin tehdä teille kolme esitystä — ensiksi: koska kohtalo on meidät molemmat heittänyt tälle samalle yksinäiselle meren luodolle, ainoina sivistyksen edustajina, rohkenen ilman muodollisuuksia esittää lähempää tuttavuutta — se on parasta tehdä heti, ettei ennätä tottua kankeaan teitittelyyn. Sopiiko?
— Kyllä.
— Minun nimeni on Johannes.
— Markus.
Ja sitten toinen asia: käymme istumaan! Tämä verkko on oma kutomani, ja minä takaan, että se kestää ainakin kaksi miestä. Ole hyvä ja istu!
— Kiitos.
— Ja sitten kolmas asia… Kolmas asia veikin koko illan.
Sillä välillä ennätettiin Markukselle esitellä pappilan emäntä ja lapset. Esittely, niinkuin kaikki muukin sinä iltana, tapahtui pihalla, tuuheiden, ikivanhojen, parikymmentä metriä korkeiden saarnien ja vaahterain varjossa. Niiden alla pieni pappilakin oli pimennossa kuin pelosta kyyristyneenä ja sai auringon paistetta vain päivän noususta noin kello kahdeksaan aamulla.