Kansaa ei saa laskea ajattelemaan, että tämä ja tuo ei ole pakollista. Ei! Ei, se kelpaa! Kuri kaikessa oppimattoman kansan yllä! Se oli kolmannen kohdan toinen pykälä.
Kolmanneksi: Minun on joka vuosi suuri osa palkkasaatavistani haettava lain kautta ja siinä sinä olet oleva minun oikea käteni. Ei sääliä! Sääli veltostuttaa sen, jota säälitään. Sen tulet kuin tuletkin kokemaan, kunhan olet muutaman vuoden ollut tässä nykyisessä virassasi. Kyllä minä olen kokenut! Ei sääliä! Ennenkaikkea: ei sääliä! — Ja neljänneksi…
Niin. Neljäs kohta ei venynyt varsin pitkäksi, mutta se hämmästytti Markusta enimmän. Siinä hänelle nimittäin lueteltiin, missä perheissä hän saa saarella käydä ja missä ei — muun muassa kauppiaalla ja lukkarilla saa käydä, mutta ei tullipäällysmiehellä —
— Hän on minun vihamieheni ja minä olen sitä mieltä, että joka käy minun vihamieheni luona, ei ole minun ystäväni.
— Suo anteeksi — minullahan ei tällä saarella ole vielä vihamiehiä — eikä ystäviä…
— Jassoo — jaaha — mutta minulla on ja mitä on minulla, sitä on minun ystävällänikin.
* * * * *
Päivän kultainen pyörä jo yleni vipajavista aamuaallokoista meren koillisella saarteella, kun Markus vasta palasi kotiinsa, kylän pohjoisimpaan, reunimmaisimpaan taloon.
Hän hiipi makuuhuoneeseensa hiljaa — niin hiljaa kuin voi, sillä useat konjakkilasit olivat saaneet esineet hiukan horjahtelemaan hänen edessään — ja koetti nukkua. Uni ei kuitenkaan tahtonut tulla. Silmissä pyöri erilaisia pitkän päivän kuvia ja kuului erilaisia ääniä, kaikki uusia ja outoja: perämies laajoine leukoineen ja isoine kämmenineen ja puheineen, joka tuli suusta väliin viekkaana ja imartelevana ja väliin aranmahtailevana, mutta aina äänellä, joka tuntui muodostuvan jossakin leukaperissä ja aataminpalassa, ja ennen kaikkea tuo pappi loppumattomme puheineen ja jo pitkällekehittyneine lihomisineen, tuuheine viiksineen ja "ö-höm!!"-yskäisyineen ja häntä paljon nuorempi, hiljainen ja vaatimaton papin emäntä ja loppujen lopuksi Miina, hänen oma palvelijattarensa — eli niinkuin tämä itse itseänsä ennätti jo esitellä: "e-män-nöit-si-jä-tär". — Markuksen korvissa kaikui yhä selvänä äänenä tuon sanan taitteleminen korostettuihin tavuihin ja Miinan iloinen nauru!
Kuinka selvänä se raikuikaan — ja samalla muuttui kaikki uniksi.