Yhtenäkin aamuna, toisen kuulutussunnuntain jälkeisenä aamuna, kun hän oli veljineen pohjaverkoilla kylän edessä haudoilla, meren syvänteillä, joista on työläs vetää kalaisia verkkoja ylös mustanvihreästä syvyydestä, ja kun hänen molemmat veljensä olivat nääntyneet, sanoi hän viimeksi väsyneelle: "Annas kun minä…!" ja veti verkot hengästymättä ja uupumatta kuin parhain mies.
Hänen luisevassa lyhyessä ruumiissaan oli voimaa kuin villieläimessä ja villieläinhän hän tähän asti oli ollutkin, mutta nyt hän parantuu ja puhdistuu! Hän iloitsi siitä ja oli riemuissaan ja päätti olla hyvä iankaikkisesti — jos tarvitaan.
Voima ja vikkelyys jäivät pysyväisestikin asumaan hänessä kuolemantautiin asti. Hän ennätti sitä ennen synnyttää Kallulle kaksi tytärtä, jotka ainakin nuoruudessaan olivat yhtä "päistärisiä" kuin äitinsäkin ja kaksi poikaa, jotka perivät isänsä luonteen.
* * * * *
Pappilan pihalla, silloin kuulutuksilta tultaessa, oli Riko, Kallun isä, puhunut kauniita sanoja Sallimuksesta. Hän ei koskaan siitä laajemmin puhunut, uskoiko hän oman elämänsä juoksussakin näkevänsä Sallimuksen johtoa. Ainoan pojan kihlajaisilta oli niin juhlallinen ja mieltä ylentävä, että unohti kaiken pahan, senkin, että oli vielä saman päivän aamuna riidellyt poikansa kanssa, ja joutui puhumaan sellaista, yhtä ja toista kaunista ja itkettävää Sallimuksesta ynnä muusta, joka ei olisi sopinut miehelle. Usein perästä päin hän muisteli tuota iltapäivää ja vielä enemmän kihlajaisillanviettoa kotonaan samana päivänä ja selitti, että "se oli niin kaunista ja surullista, että ihan itkuksi tuppasi vanhan miehen", ja että "olisi kelvannut muijavainajankin olla sitä katsomassa ja kuulemassa."
Miten lienee ollut Sallimuksen!
Joka tapauksessa ei hän kyennyt itse ohjaamaan ainakaan oman elämänsä loppujuoksun kulkua!
Järkevän miehen olisi luullut ohjaavan sen toiseen suuntaan, varsinkin kun kaikki asiaan vaikuttavat seikat olivat täysin omassa vallassa!
Hän oli ruunun perämies.
Totta oli, että hänellä oli omaisuutta, että hän oli miltei niin varakas, kuin miksi hän humalapuheissaan itsensä kuvaili, mutta hän ei ollut rikastunut niistä palkkatuloista, mitä hänellä oli perämiehenammatista. Siitähän hän sai vain kuusisataa markkaa vuodessa. "Syökö sen, vai juo, vai polttaako tupakassa, vai haistaako nuuskassa!" huudahti hän kerran vallesmannille, sille jo ennen Markusta olleelle, pyytäessään tätä hommaamaan itselleen palkankorotusta.