Miehet käärivät purjeet, laskeutuivat myös kajuuttaan ja kävivät maata.
Heidän askeltensa kolina kantta vastaan oli lakannut kuulumasta.
Vain ummikas, joka mereltä vyöryi kohisten saaren kaikille puolille, möyrysi yksin yön pimeydessä.
* * * * *
Aamulla varhain heräsi Kallu ja keitti teen. Sitten heräsi Pokko.
Vallesmanni herätettiin vasta kun tee ja aamusuurus oli jo pöydällä.
Pukeutuessaan hän katseli ulos kajuutan ikkunoista sekä vasemmalle että oikealle.
— Siellä taitaa olla kaunis ilma?, kysyi hän.
— Kaunis on ilma ja tuulta on lisännyt. Saadaan hyvä kyyti kotiin päin.
Tätä sanoessa kaiverteli Kallussa hyvin kaukainen ajatus ja tunne, kuin jossakin takaraivossa, kurkussa tai yläosassa rintakehää, eikä sitä voinut muuttaa sanoiksi. Se vain itsekseen vaelteli siellä mielialojen takakammareissa tämäntapaisina mielikuvina: