Ne tulisivat maalle kuoleman uupuneina uiden ja yksitellen.
Kyllä niistä suoriaisi!
Niistä ei kukaan tietäisi sen jälkeen mitään.
Ne tulisivat tuntemattomina ja häviäisivät tietymättömiin ja minulla olisi vaatetta ja muonaa vuosiksi ja merestä saisin kalaa ja hyljettä lisäksi.
Vilu ja helle, kesä ja talvi, työ ja lepo, yö ja päivä eivät lakkaisi, ennenkuin itsekin häviäisin.
Siihen kuluisi kuitenkin pitkä aika!
Monta kymmentä kertaa ennättäisi saari vaihtaa vihreää ja valkeaa turkkiaan, ennenkuin sinne joutuisin!
Kukaties miten kauan eläisin, kun ei olisi ketään karttamassa henkeäni ja nuuskimassa vikojani!
Nehän ne miehestä lopun tekevätkin, eikä mikään muu — tunnetut ihmiset, kateelliset naapurit, vallesmannit ja tullimiehet!
Ilman niitä ei olisi kuolemaa.