— Tarvitse! — Piian palkkaan kuuluu…
— Älä haasta piian palkasta! Enhän minä sitä tarkoita.
— No kosimistako sitten? Ha ha ha! — Piian palkkaan ei kuulu silkkiä ja jos vaan tahdot, niin kyllä ymmärrät, mitä minä tarkoitan. — Voi kuinka minulla on ollut sen jälkeen paha olla! Siitä hetkestä alkaen en ole voinut antaa sinulle mitään arvoa. On hyvä, että vihdoinkin sain sen sinulle sanotuksi. Jos se edes olisi ollut leikkiä, mutta kun sinä sanoit sen niin juhlallisesti. Olen todellakin monta kertaa ajatellut, että jos se olisi ollut leikkiä, niin siinä tapauksessa olisin voinut kunnioittaa sinua niinkuin ennenkin. Silloin myös olisin uskaltanut nauraa sille toisten tyttöjen kanssa ja minulla olisi ollut yhtä hauskaa kuin ennenkin.
— Oletko sinä sitten ottanut sen ihan todeksi?!
— Todeksipa kai, jos sinuun yleensä on yhtään luottamista.
— Mutta minähän vain narrasin sinua.
— Narrasit!? Oliko se siis valetta!
— Ei valetta, vaan narraamista.
— Se on ihan sama asia. Molemmat ovat yhtä rumia tapoja!
— Ei se ole ensinkään samaa…