— Ei se merkitse vielä mitään! Minä sanon Eupelle suorat sanat, sanon että "tämä silkki oli paremmille tarkoitettu, mutta kun paremmat eivät sitä huolineet, niin tässä on. Pidä hyvänäsi!" — Kuule, Santra, jos annat suuta, niin minä en anna sitä silkkiä enemmän Eupelle kuin sinullekaan!
— Tulkoon mitä tulee! Anna se minulle! Anna jo tänään! Anna heti.
Santran sanojen aikana oli vanha Hinterikki itse astunut avonaisesta ovesta sisään.
Hän kuuli Santran sanat ja näki Juuson peljästyneet kasvot.
Hän ei ollut mitään näkevinään, käveli vain vakavana läpi tuvan kaapille, jonka laudalle asetti virsikirjansa.
Kun hän jälleen kääntyi tupaan päin, seisoi Santra itäikkunan luona ja
Juuso uunin edessä.
Mennessään sitten uudestaan läpi tuvan, viittasi vanha Hinterikki oikealla etusormellaan Juusolle, sanoen:
— Tulehan tänne kammariin, — Juuso.
Isä ja poika poistuivat tuvasta perätysten, minkä jälkeen tuli sisään
Juuson äiti, vanha Anna-Sovia.
— No, Santra piikaseni, onko kirkkokahvi valmis?