— Voi hyvä emäntä, en ole muistanut sitä ensinkään keittää, mutta keittiössä on tuli ja kuumaa vettä, pian se joutuu.
— Mene sitten kiireesti keittämään! Kymmenen minuutin kuluttua pitää kahvi olla pöydällä. Laita se tänne tuvan pöydälle! Pappa on niin pahalla tuulella, marisee kaikesta. Milloin kirkosta tullessamme haapio oli kallellaan vasemmalle, milloin oikealle, tai milloin joku muka nosti airoaan liian korkealle ilmaan. "Eiks' sitä nyt vielä ylemmäksikin saisi nousemaan!", hän ärjyi. Milloin taas jonkun airo muka viipyi liian kauan meressä, milloin soudettiin liian harvaan, milloin liian tiheään. Kaikesta hän marisi. Pappa ei ole viiteenkymmeneen vuoteen ollut niin pahalla tuulella kuin tänään ja se on siitä kun ei Anterus tullutkaan. Saapui ainoastaan kirje, jota ei ole vielä avattu. Hohho-jaa! Mitä lieneekään tulossa! No no — liiku nyt kuin orava puussa! Jos papalla ei ole kirkkokahvi pöydässä, hänen tullessaan tupaan, niin siitäkös vasta myrsky nousee! Juokse kuin olisit jo!
Emännän viimeisten sanojen aikana hulmahtivat jo Santran hameen helmat keittiön ovella. Hän miltei juoksi keittiöön. Hänen sydämensä jyskytys kuului korvissa humahduksina ja häntä peloitti ajatella, että mitä nyt seuraakaan siitä, kun isäntä oli tavannut hänet kahden Juuson kanssa. Hän kuvitteli, kuinka Juuso parhaillaan seisoo tilillä ja tuomiolla tuosta äskeisestä.
Santra värisi pelosta ikäänkuin viluisena, ja hän ryhtyi kovalla kiireellä laittamaan kahvia kiehumaan sekä jäi järjestämään kahvipöytää kuntoon.
Juuso seurasi isäänsä porstuan läpi kammariin. Tuvan ja kammarin väli ei ollut pitkä, kymmenkunta askelta vain, mutta astuessaan sen ehti Juuso sinäkin aikana kuvitella suunnattoman määrän tapauksia, jotka häntä odottivat ja jotka kaikki häntä peloittivat. Hän odotti kammariin päästyään saavansa kuulla isältään: "Tämän jälkeen en minä ole sinun isäsi etkä sinä minun poikani!", tai: "Et tule perimään minun omaisuudestani penniäkään, sinä kelvoton narri!"
Mutta kävikin aivan toisin.
Tultuaan kammariin istui isäukko huokaisten tuolille ikkunan edessä olevan pöydän päähän sekä viittasi Juusoa istumaan pöydän vastakkaiselle puolelle.
Juuso istuutui ja isä kaivoi povitaskustaan kirjeen, jonka hän ojensi
Juusolle, lausuen:
— Otahan ja lue tämä kirje, sillä sinä olet parempi kirjamies kuin minä.
Kirje oli Anteruksen pehmeätä ja kiemuroivaa käsialaa ja kuului näin.