— Sinä Joosef Henrikinpoika, tule sinä tänne kajuuttaan. Minä tahdon puhua sinun kanssasi pari sanaa ja tarkastaa paperit.
Tarkastus oli tavallaan loppunut. Se oli käynyt kuin nuottien mukaan — ihan loppuun asti. "Paperien tarkastus" jaalan kajuutassa oli sikäli omituinen, ettei sitä tehty heti ja ettei sitä varten kutsuttu kajuuttaan Kuuton päämieheksi ilmoitettua Eskon Mikkoa, vaan Hinterikin Juuso.
Heti kajuuttaan tultua, ymmärtäen mitä "paperien tarkastus" merkitsi, otti Juuso kaapistaan esille kaksi ryyppylasia, konjakkipullon ja hienoimpia sikareja, mitä tällä puolen maailmaa saatavilla oli ja tarkastus alkoi.
Ensin otettiin konjakkiryypyt ja pantiin tupakaksi ja juteltiin syksyn omituisista ilmoista — pelkkiä länsimyrskyjä, sumuja ja sateita.
— Ei suinkaan sinulla mihinkään kiire ole?, sanoi kerran muun asian väliin Juuso.
— Mihinkäpä minulla, ellei itselläsi! Minulle on sama, missä aika kuluu ja paras siellä missä se hyvin kuluu. Sinulla tässä pikemminkin kiire lienee.
— Mitäs minulla. — Vielä tässä päivänvaloa riittää muutama tunti, että pääsee tästä lahdesta ja maista ulos mereen. Siellä taas on sama, oli yö tai päivä. — Kun sinulla kerran ei ole kiire, niin pannaan kamiinaan tuli ja laitetaan vähän lämmintä. Kylmä siellä ulkona olikin seisoa.
— Kylmä on ilma jo. Vilun se tahtoo tehdä. Päällysmies hieroi kämmeniään, osaksi siitä syystä, että niitä vielä paleli, mutta vielä enemmän siitä syystä, että näki Juuson rupeavan laittamaan tulta kamiinaan ja panevan vesikattilan tulelle.
— Mihinkäs sinä panit ne viina-ankkurit, jotka toit eilen illalla tällä jaalalla?
— Jaa että mihinkäkö panin?