Lukkari: Ja onkos tämäkin oikein, että pappi rettelöi ja sekaantuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu! Saarnatkoon mitä papin pitää saarnata, älköönkä sekaantuko tähän meidän asiaan. Kyllä minä vielä sanon sille kovat sanat. Maltahan, kun ensi kerran hänet tapaan, niin kyllä minä hänelle sanelen, että muistaa. Minullekin hän on tehnyt vääryyttä. Mitäs kun tänäänkin pani sellaiset virret, joita ei lauleta missään kirkossa! Ja monta muuta konnankoukkua — pelkkää kiusantekoa! Olen jo monta kertaa aikonut sille antaa sellaisen läksytyksen, että muistaisi ja tietäisi kenen kanssa on tekemisissä, mutta tähän asti olen sitä vielä armahtanut. Mutta on minunkin sydämeni jo niin täynnä kiukkua, etten enää voi sitä sietää. Minä en jätä sitä haukkumatta, ensi kerran tavatessamme — vaikka sitten sakastissa tai vaikka kaiken kansan kuullen avonaisen haudan partaalla tai häissä tai missä hyvänsä. Minä en sitä pappia enää armahda — en totta vie armahdakaan! Mutta mitäs tuumaat, Hinterikin Juuso, sinä itse pääluntreijari?! Sinähän olet ollut ääneti koko ajan?
Juuso: Minä olen tässä vain tyytyväisenä kuunnellut, että jopa alkavat muidenkin silmät aueta näkemään, että salakuljetus on kunniavirka. Minä olen sen tiennyt jo aikoja sitten! Jos tässä olisi puhuttu salakuljetusta vastaan, niin kyllä sitten minäkin olisin suuni aukaissut ja olisittepahan silloin kuulleet! Mutta mitäs minulla nyt on sanomista? Ei mitään. Minä olen tyytyväinen, ja tyytyväinen on vaiti. Mutta sinua, lukkari, minä vähän ihmettelen, kuinka sinä jaksat sietää tuota pappia vuodesta vuoteen ja annat hänen menetellä kanssasi miten hän vain ikinä haluaa. Sinä olet raukka! Kun pappi on kaukana niin silloin sinä kyllä olet mies uhkailemaan, mutta kun hän on edessäsi, olet sinä valmis vaikka suutelemaan hänen kengänkärkiään. Jos pappi sakastissa sanoisi: 'Lukkari! Ryömi nelinkontin täältä urkuparvelle!' niin sinä ryömisit. Niin, jumalaut' ryömisitkin! Sinä olet melko arka mies. On noita sinun uhkauksiasi ennenkin kuultu!
Lukkari: Arka mies. Arka mies! Ei se arkuutta ole, vaan kärsivällisyyttä. Minä olen hyväluontoinen mies, enkä hanki riitaa, mutta nyt on sydämeni niin täysi, etten enää voi vaieta. Minä menenkin nyt suoraa päätä pappilaan, ja jos haluatte lähteä kuuntelemaan mitä minä hänelle sanon, niin saatte kyllä tulla mukaan.
Lukkari oli niin kiukkua täynnä, että häneltä lopulta sanat tahtoivat salpaantua kurkkuun. Hän änkytti ja tavoitteli ja kertaili sanojaan sekä huitoi ilmaa käsillään ja kepillään.
Hänen viimeisten sanojensa aikana nähtiin papin tulevan pitkin rantakujaa samalta suunnalta mistä lukkarikin oli saapunut äsken. Hän oli tavallisella kirkkokahvin jälkeisellä virkistyskävelyllään ja lähestyi nyt miehiä. Usein hän teki niin. Hän olisi halunnut kuulla, mistä miehet rantakäräjillä juttelivat, mutta siinä yrityksessään hän ei koskaan onnistunut. Kun papin tulo huomattiin, sanoi joku lukkarille:
— No — muista nyt uhkauksesi ja pane se kerrankin täytäntöön!
— Kyllä mi…
Pappi pysähtyi miesten eteen.
Naapurikylän miehet olivat aikoja sitten hiipineet haapioihinsa ja soutivat jo poispäin satamasta. Osa kirkonkylän miehiä oli myöskin poistunut paikalta. He kävelivät kuka millekin suunnalle kotejaan kohti, kädet housuntaskuissa ja piippu hampaissa. Paikalle jäi vain lukkari ja neljä, viisi muuta vanhempaa miestä, kirkkoneuvoston jäseniä, joten eivät siis iljenneet paeta pappiaan.
Tämä aloitti puheen: