Illan kuluessa tuli puhe myöskin Santran kuolemasta, ja niin Eupen isä kuin äitikin oli asiasta samaa mieltä kuin Hinterikki.

Euppe tunsi nyt mielensä aivan kevyeksi, ja hän nukkui yönsä rauhassa.

* * * * *

Kului vuosi ja kului toinen. Kului kymmenen vuotta.

Sillä aikaa olivat kuolleet Eupen isä ja äiti — äiti vasta viime vuonna, isä kaksi vuotta aikaisemmin.

Eupelle oli sen ajan kuluessa syntynyt kaksi tytärtä. Vanhemman nimi on
Vilhelmiina eli Miina. Hän on seitsemännellä. Nuoremman nimi on Selma.
Hän on viidennellä.

Molemmat ovat isänsä näköisiä, mutta luonteeltaan lienee Miina enemmän äitinsä kaltainen.

Juuso on ruvennut yhä enemmän juomaan ja käy kotona vain kerran tai pari kesässä — menipä eräs kesä niin, ettei hän pistäytynyt kotona kertaakaan. Juuso tuo rahaakin kotiin entistä vähemmän. Viimeisten viiden vuoden aikana hän on tuonut vain sen verran, että se juuri on riittänyt perheen elatukseen. Tämä seikka on tuottanut vanhalle Hinterikille paljon huolta ja tuskaa. Hinterikki tietää, että Juuson ansioiden vähenemiseen on kaksi syytä, joita kumpaakaan ei voi auttaa: toinen on Juuson yhä lisääntyvä juopottelu hurjasteluineen ja kortinpeluineen kapakoissa sekä toinen se, että salakuljetus käy päivä päivältä yhä vaikeammaksi.

Juuson käynnit kotona kuluvat pelkkään riitaan ja toraan Eupen kanssa.

Nyt on jo joulukuu pitkällä.