Viimeksi oli Juuso ollut kotona heinäkuussa yhden viikon. Koko se aika riideltiin. Euppe valitti Juusolle, että hän on nyt kymmenen pitkää vuotta saanut palvella kuin orja. "Piiaksi Santran tilalleko minut tähän pesään tuotiinkin?" hän oli huutanut Juusolle.

Santran nimen mainitseminen lietsoi ilmi liekkiin tulen, joka oli uhannut heidän onneaan, ja siihen tuleen syydettiin nyt kaikki. Molemmin puolin käytettiin sanoja, jotka olivat odottaneet vuoroaan kymmenen pitkää vuotta. Molemmat tytöt kuuntelivat ja itkivät, varsinkin Selma.

"Lapsetkin vielä saavat nähdä ja kuulla tätä elämää ja surkeutta!" sanoi Euppe ja rupesi itsekin itkemään.

Silloin oli Juuso lähtenyt, eikä kukaan tiennyt, missä hän kulki.

* * * * *

On sunnuntaiaamu joulukuun puolivälissä.

Euppe istuu merenpuolisen ikkunan luona Selman kanssa.

Euppe on loruillut lapselle kaikenlaista ja rupeaa sitten opettamaan hänelle muuatta vanhaa runoa:

— Kuulehan, Selma!

— Mitä, äiti?