Vuosi vuodelta salakuljetus väheni ja elämä kävi yhä ahtaammaksi.
Tullilaitos oli saanut käytettäväkseen nopeakulkuisia höyrylaivoja ja yksi ja toinen jaala kantamuksineen joutui niiden saaliiksi.
Kovat ajat koittivat saaren salakuljettajille, tuolle saaren aatelistolle. Se alkoi köyhtyä ja rappeutua. He olivat tottuneet koko elämänsä ajan, useat jo toisessa sukupolvessa, saamaan rahaa helpolla. Nyt kun heidän täytyi siitä luopua, eivät he tienneet, millä rupeaisivat itseään elättämään. Kalastajiksi heistä ei ollut. He pitivät sitä ammattia arvolleen sopimattomana. Useat alkoivat nyt jaaloillaan kuljettaa katukiviä kaupunkeihin, jauhoja ja perunoita Virosta Suomeen, silakoita Suomesta Viroon ja niin edespäin. Se oli raskasta työtä, ja alennuksensa aiheuttamaa katkeraa mieltään he koettivat ilahduttaa ryypiskelyllä. He joivat miltei kaikki ansionsa, ja lisäksi vielä entisetkin säästönsä. Se oli heidän loistoaikansa hurjaa paloa. Parinkymmenen vuoden kuluessa heistä suurin osa sortui, mikä juoppohulluuteen, mikä keuhkotautiin, mikä mihinkin. Kokonaisia perheitä kuoli sukupuuttoon, ja talot jäivät autioiksi. Sade ja tuuli on niistä syönyt kaiken maalin. Ne ovat harmaita. Entisestä loistoajasta on merkkinä rakennusten suuruus, huoneiden lukumäärä, koristeelliset ikkunavuorilaudat, seinien huolellinen vuoraus ja räystään kalliimpi rakenne sekä sisällä kammareissa kaakeliuunit. Ne tästä aatelistosta, jotka heti sortumisen alkaessa ryhtyivät tarmolla kalastajiksi, säilyivät sentään, pysyen parhaiten pystyssä juuri tämän ammatin sekä kaikenlaisten laivarikkojen varassa, etenkin jos osasivat säästää entisiä kultaisten aikojen ansioitaan.
Juuson onnistui parhaiten välttää tullialusten ajojahtia. Puoli vuosikymmentä hän jatkoi ammattiaan miltei yksin.
Kun hän eräänä vuonna, yhdeksäntenätoista hänen häistään, myöhään syksyllä saapui kotiinsa, oli hänen äitinsä vaarallisesti sairaana. Euppe riensi häntä vastaan portaille asti, ilmoittaen hätäisenä, että kuolema voi tulla jo ennen aamua.
— Mene heti äitisi puheille! Hän on sinusta haastanut yhtenään ja on sinua odottanut. Siellä on myös isäsi.
Kun Juuso tuli kammariin makasi äiti hiljaa, silmät kiinni, mutta kuullessaan oven käynnin hän avasi silmänsä ja käänsi katseensa suoraan Juusoa kohti. Tuskin kuuluvasti hän sanoi:
— Tulithan sinä, Juuso!
Juuso meni äitinsä vuoteen viereen polvilleen, tarttui hänen käteensä ja kysyi:
— Mihin sinua koskee, äiti?