— Selkään koskee välistä, mutta ei nyt. — Minä en jaksa paljon haastaa. Anteruksen minä myöskin tahtoisin nähdä tässä. — Ole sinä, Juuso, hyvä Anterukselle. Sinä olet meidän suvun Esau — pyyntimies, joka saa paljon saalista. Anterus on Jaakoppi. Hän ei liiku niin paljon. Hän asuu majoissa. — En jaksa nyt selittää sinulle kaikkea, Juuso. Minua niin väsyttää. Ole aina hyvä Anterukselle, vaikka mitä sattuisikin tiellesi. Vaikka mitä!
Äiti sulki silmänsä, mutta avasi ne jälleen.
Juuso: Äiti, mitä sinä katsot?
Äiti: En minä mitään katso.
Juuso: Sinä avasit silmäsi ja katsot. Tuntuuko paremmalta nyt?
Äiti: Minä avasin silmäni, mutta en minä näe mitään. — Rupesi taas koskemaan selkään niin kovasti. — En minä näe mitään muuta kuin mustaa…
Juuso: Etkö sinä äiti näe, että tässä on paljon ihmisiä: isä on tässä ja Euppe ja Miina ja Selma ja minä.
Äiti: En. — En minä näe muuta kuin mustaa… Sitten hän hengitti muutaman kerran ja kuoli.
* * * * *
Siihen aikaan kulki saaren ja mantereen välillä niin sanottu kihlakunnan posti pari kolme kertaa talvessa, kesällä useamminkin.