Jere: Sinne se jäi. Taisi olla miehillä vilu yöllä, koska jäivät sinne lähemmä päivän nousua lämmittelemään.
Juuso: Ei ne lämmittelemään jääneet!
Jere: No mitäs ne sinne olisivat jääneet. Kippari tietysti tuumasi, miehilleen, että "Kuulkasta pojat! (Se oli matkimista ja pilkkapuhetta, sillä Matsedän Jyri, Juuson tuleva appi, jonka jaalaksi kilpailija tunnettiin, alkoi aina, varsinkin päissään, puheensa sillä tavalla.) Eiköhän jäädä tänne vähän lämmittelemään, koska päivä nousee niin kirkkaana?" —
Juuso: Ol' nyt! Ek'sä hölmö ymmärrä, että ne jäivät sinne siitä syystä, kun se Matsedän Jyri on niin saita mies. Sen käsissä venyy pennikin syltä pitkäksi ja nyt se koettaa venyttää päivää — pelkässä saituudessaan — muutamia tunteja pitemmäksi sanoen: "Kuulkasta pojat! Minkä likempää päivännousua päivän alottaa, sen pitempi on päivä!"
"Vesan" kannella jyrisi voimakas "Hööö!"-nauru kilvan suuren kertalaineen kanssa, joka mennä meurusi juuri sillä hetkellä "Vesan" peräntakaa, suuri kuin kallio ja voimakas kuin sata sonnia ja olisi kyennyt silmänräpäyksessä musertamaan sirpaleiksi koko "Vesan", jos olisi sattunut yli pääsemään, mutta sehän ei ollutkaan mitään sattuman tai onnenkauppaa sekään, että se meni ohi perän takaa, vaan seurauksena Juuson taitavasta ohjauksesta. Toinen, vähemmän taitava olisi peljästynyt ja kääntänyt aluksensa päin tuulta jo hyvissä ajoin ja jäänyt odottamaan, milloin kaatuva kertalaine ennättää mennä ohi keulan editse. Toisinaan oli Juusonkin pakko tehdä niin, mutta tällä kertaa hän oli laskenut, että jouduttamalla "Vesan" vauhtia ennättää sen tieltä alitsekin ja säästää kokonaan sen ajan, mikä menee aluksen päinkääntämiseen, aallon ohimenon odottamiseen ja vauhdin ja suunnan saamiseen jälleen ennalleen. Juuso oli laskenut, että jos niin tekee, menettää vähintään yhden minuutin jokaista kertalainetta väistäessään ja että kuudenkymmen laineen perästä on tunti menetetty. Niin naljailtiin "Vesan" kannella naapurin huonosta onnesta sinä aamuna ja monissa muissa tiloissa.
Sepän Jere istui Juuson kanssa kajuutan katolla, sen etureunalla — Juuso siitä syystä, että hän itse piti perää ja peränpitäjän paikkahan jaaloissa oli siinä ja Jere siitä syystä, ettei hänellä nyt ollut mitään muuta tehtävää.
Molemmat tupakoivat.
Jerellä oli lyhytvartinen puinen piippu ja Juusolla valkea liitupiippu, jonka Mikko oli alhaalla kajuutassa täyttänyt ja sytyttänyt ja ojentanut valmiina isännälleen.
Mikolla oli "Vesassa" kokin virka yhdistettynä matruusin virkaan ja kajuutassa hän parhaillaan puuhaili aamuteen keittohommissa, samalla vedellen makeita savuja omasta piipustaan — ylpeydestään, sillä se oli vanha hopeahelainen kannellinen perintöpiippu. Väliin pisti Mikko päänsä kajuutan luukusta ulos ottaakseen osaa keskusteluun ja silmäilläkseen, missä ollaan ja missä naapuri, nimittäin Matsedän Jyrin jaala on ja mitä se milloinkin tekee. Se oli äskettäin kääntänyt ja puski nyt luodetta kohti ja näkyi vinosti perän takaa tuulen alla. "Vesa" sen sijaan meni kuuden solmun nopeudella kohti omaa saarta, jonka loistojen tulet sammuivat samalla, kun aurinko nousi. Joka hetki tuli saari lähemmäksi ja sen piirteet selvenivät selvenemistään. Erotti jo metsää ja kalliota ja valkeiksi kalkitut rakennukset ja loistotornin Pohjoiskorkealla. Saari kohosi kohoamistaan merestä ja laineiden harjulle noustessa näkyivät jo Pohjoisrivin loisto ja rakennukset, vaikka taas laineiden väliin laskeutuessa ne ja välistä koko saarikin jäi keulan kautta ohi vyöryvien aaltojen taa.