— Enhän minä sitä olisi voinut kuitenkaan käyttää. Johan siitä olisivat nauraneet ja pilkanneet minua kaikki. Minusta on nyt niin hyvä, kun tiedän ettet sinä tuonutkaan.
— Mutta tällä kerralla minä tuon.
— Niin, no — jos tahdot minulle pahaa mieltä niin tuo ja jos tuot niin ihan julkisesti minä sen annan takaisin ja sehän on samaa kuin rukkaset — ettäs tiedät, jos et ennestään tiedä.
— Rukkaset!?
— Niin niin. Oikeat silkkirukkaset!
— Mutta eihän minun kosia tarvitsisi —
— Silkkihuivin antaminen on kosimista ja jo siitä puhuminen on kosimista. Silkkihuivilla kaikki on kihlattu, maailman alusta niin tähän asti ja tästä eteenpäin niin maailman loppuun asti.
— Sinä olet ollut meillä niin kauan, eikä me ole koskaan haasteltu tällä tavalla!
Juuso nousi ylös piitalta ja meni Santran eteen, jota otti käsistä kiinni. Santra sanoi:
— Sitä minäkin ihmettelen. Jää nyt maalle. Älä mene merelle.