— Sanoikos se mitään muuta?
— Sanoi, että sinä hävisit korttipelissä ja jäit sata markkaa Jerelle velkaa.
— Sanoikos se, että minä olen hänelle sata markkaa velkaa?
— Sanoi.
Hinterikin Juuso peräytyi pari askelta, kolmekin, koetti pyörähtää ympäri kantapäällään, niinkuin hänellä tapana oli, ja onnistuikin ja hihkaisi:
— Sata markkaa velkaa tai saamista! Sata markkaa velkaa tai saamista! Se ei meinaa meikäläisen kukkarossa yhtään mitään. Poltti tämän nyt satamarkkasen tupakassa tai haistoi nuuskassa, se ei meinaa minun kukkarossani mitään! Eikä Uustalon Papankaan kukkarossa! Toista se olisi sinun kukkarossasi, Sepän Jere! Sinä olet köyhä mies!
Hinterikin Juuso pani piipun hampaisiinsa, kävi pöydän ääreen istumaan, kaivoi liivinsä povitaskusta kukkaronsa, josta otti esille setelitukon, jonka levitti pöydälle, löysi satamarkkasen ja viskasi sen Sepän Jeren eteen ja sanoi:
— Tämä yksi satamarkkanen ei tunnu minun kukkarossani yhtään mitään, oli se tuloa tai menoa! Siin' on! Kääri se nyt kauniisti ja vie nannallesi! — Mutta tiedätkö sinä, Sepän Jere, minkä tähden minä hävisin korttipelissä?
— Kun olet huonompi pelaaja…
— Niin niin. Niin sinä luulet ja niin luuli Eskon Mikko ja niin taitaa luulla Uustalon Pappakin, mutta minä itse luulen, että asia ei ole sillä tavalla kuin luullaan. Minä surin sinun köyhyyttäsi, Sepän Jere, ja olen aina surrut ja annoin sinun tahallani voittaa itseni, etten tarvitsisi rahaa sinulle lahjoittaa, sillä lahja on kuin almu ja tekee mielen alakuloiseksi. Toista se on, kun itse rahansa ansaitsee, kaupalla, työllä, taikka korttipelillä! Niinhän! Hi hi hi!