— Saamarin kylmä yö!
— Eipähän tämä enään mikään heinäkuun yö ole.
— Ei ole.
— Vilu tässä tulee. Täytyy mennä jälleen koijaan.
— Mene vain, kyllä täällä toimeen tullaan.
IV.
Täsmälleen kello puoli yksitoista oli lähdetty. Kello yksitoista oli sivuutettu Lounatrivi, joka ei vielä ollut kaukana. Vauhti on sen jälkeen parantunut parantumistaan.
"Vesa" ei ollutkaan mikään huono kulkija. Päinvastoin se oli saaren paras ja Juuson kokemusten mukaan paras koko Suomenlahdella, sillä hän ei ollut tavannut vielä alusta, joka olisi "Vesan" jättänyt. Se oli rakennettu miltei pelkästään nopeutta silmällä pitäen. Sen kantavuus oli sen ajan mittojen mukaan seitsemän lästiä. Se voi kuljettaa kantamuksenaan kaksituhatta yhdeksänsataa tiiltä, tai sata kuusikymmentä tynnyriä rukiita. Niitä tavaroita siinä kuitenkin hyvin harvoin kuljetettiin. Keskikesinä, valoisten öiden aikana, se joskus sai silakkakantamuksen Viroon, ja tiilikantamuksen Virosta, Loksalta, Suomeen, tai myös ruiskantamuksen Virosta Suomeen.
Tällä kertaa sillä oli vain pohjapainokivet, seitsemän jollankantamusta kiviä, jotka olivat tiiviisti ladotut pohjalle. Se oli hiukan liian kevyt pohjapaino kovassa aallokossa luoviessa, mutta näin myötäisessä eduksi. Viinaa ei juuri otettu koskaan koko jaalankantamusta, sillä silloinhan se olisi ollut peräti kömpelö luovimaan ja hätätilassa olisi täytynyt vierittää monta kallista astiaa viinaa yli partaan meren iloksi. Niin usein olikin täytynyt tehdä, mutta Hinterikin Juuson ei koskaan — eikä hänen isänsäkään.
Viinaa otettiin vain puoli kantamusta. Silloin oli jaala parhaassa luovimiskunnossa myrskyllä ja sehän oli pääasia, että suoriutui ahdistajistaan vastatuulessa ja ennätti tehdä useamman matkan.