— Taitaisi olla viisainta, että veisin sinut takaisin kotiin — valvomaan etujasi, nauroi Juuso.
— Ennätän minä valvoa niitä sittenkin, kun palataan Memelistä kotiin.
— Sinä näytät heiluvan enemmän, kuin mitä aallot ja jaala selvää miestä kannella heiluttavat — tuskin pysyt tolpillasi. Taitaa olla parasta, että menet maata koijaasi, että kykenet pitämään vahtia Mikon jälkeen.
— Tehdään vain mitenkä kapteeni käskee, mutta pidetään oma päämme myös.
Mikolla oli ajatus, jota hän oli hautonut jo kauan, mutta ei mielestään ollut vielä saanut sopivaa tilaisuutta sen julkilausumiseen. Milloin näytti Juuso olevan pahalla päällä, milloin mitäkin ja nyt taas oli ollut esteenä tuo joutava väittely Juuson ja Jeren välillä. Hetki ei nytkään tuntunut sopivalta, mutta koska parempaa hetkeä tuskin tulee ja tunnin perästä jo paraskin hetki on liian myöhäinen, päätti hän nyt lausua, kautta rantain, ettei menettäisi kunniaansa, ajatuksensa Juusolle, Jeren kuullessa, ennenkuin Jere ennättää makuulle. Mikko nimittäin toivoi Jerestä voimakasta tukea sille, mitä hän aikoo esittää. Tuntui siltä, ettei asiaa voi ottaa puheeksi Juuson kanssa kahden. Jere oli jo portaissa, kun Mikko, Jereen päin kääntyneenä ja ikäänkuin Jerelle haastellen alkoi puhua, vedettyään ensin piipustaan kolme hätäistä ja ahnasta tupakan savua, jolla aikaa hänen suunsa maiskahteli äänellä, joka voitti meren pauhun ja vinkumisen ja huminan takilassa:
— O-o-o-olis sillä miehellä ko-kohtalaisen märkä reisu, joka nyt lähtisi luovimaan tällä tuulella takaisin kotiinsa.
— No olis se piru vie kohtalaisen märkä, sanon minäkin, kuului Jeren ääni kajuutasta, — enkä siihen työhön hevillä suostuisi, paitsi jos vietäisiin kajuutalla kotiin. Sitten kyllä! Ohhoijaa! Täällä näin loikoisin herroiksi koijassani ja pyytäisin ilmoittamaan, milloin jolla on jaalan kupeella, soudattaisin itseni maihin ja köntisin omaan mökkiini ja sanoisin Santralle näin ikään: "Santra hoi! Tule vetämään saappaat jalastani!" — He he! On se tämä elämä mukavaa!!
Juuso otti piipun pois suustaan, katsoi tiukasti Mikkoon ja sanoi:
— Sinä tarkoitat siis sitä, että meidän olisi mentävä takaisin!
— No en nyt ihan sitä. Sanoin vain että — jos menisi — niin märkä matka siitä tulisi. — Mutta — tuota noin — että jos senkin tekisi, niin ei tästä tarvitsisi pitkältä purjehtia koilliseen päin, ja miltei sinne se veisi, jos keulan ylös tuuleen kääntäisi, kun maa alkaisi värjöttää ja loppumatka menisi aivan kuivin käsin. Alussa se vähän kastelisi, noin puolen tunnin ajan.