Päälle jätettiin pieni ja vahva harusvokka, sillä sen poistaminen tässä hirvittävässä merenkäynnissä olisi ollut arveluttavaa: Alus ei sen perästä olisi ensinkään totellut peräsintä, se olisi kääntynyt syrjin aallokkoa ja koko aluksen tuho olisi ollut minuutin parin kysymys. Harusvokka kuljetti alusta niin paljon, että sitä voitiin ohjata ja käännettiin keula kohti etelää, jossa suunnassa lähin hätäsatama, johon oli päätetty pyrkiä, oli. Aluksella oli kuitenkin huono vauhti, lokaus osoitti sen kulkevan eteenpäin vain kolmen solmun vauhdilla ja sen mukaan saavuttaisiin hätäsatamaan vasta viiden tunnin perästä, siis seitsemän tienoissa illalla, jolloinka jo on pimeä. Miehet tiesivät myös, että virta ja aluksen sortuminen vie heitä länteen ainakin kolmen solmun nopeudella. Etelään ohjaamalla ei siis vastaan tule Paltiski, vaan asumaton ja satamaton matala rannikko, johon ei voi ankkuroida.
Juuso kävi alhaalla kajuutassa tutkimassa merikarttaa, ja laski, että jos voitaisiin ohjata kaakkoa kohti, saavuttaisiin oikeaan paikkaan. Harusvokan varassa taas ei voitu alusta saada nousemaan niin ylös. Hädin tuskin se kykeni nousemaan etelään, joskus, vihurien aikana, painui keula aina etelälounaaseen asti. Olisi välttämättä saatava auki vokka ja isopurje vaikka kolmikulmaisena ennenkuin voitaisiin alus saada nousemaan tuuleen ja ohjata kaakkoon. Sitä taas ei uskallettu tehdä, ennenkuin nähdään, kuinka paljon tuulta tuo tuo lähestyvä kuuro antaa ja se saatiinkin pian tietää.
Tuskin olivat he ennättäneet pariakymmentä kertaa vetää henkeään, kun hirmumyrsky, joka pilveä ajoi, sieppasi heidät kynsiinsä sellaisella voimalla, että pieni harusvokkakin tuntui liialta purjemäärältä, eikä alusta voitu sen jälkeen ohjata edes etelään, vaan täytyi heittäytyä kokonaan tuulen armoille ja mennä sinne, minne se halusi heitä viedä ja se määräsi heidän suunnakseen länsilounaan, siis ulos Valtiasmeren ulapoita kohti. Vaikka heillä oli tyhjät mastot ja köydet ja vaivainen harusvokka keulassa, vei myrsky heitä mukanaan neljän solmun vauhdilla eteenpäin.
Juuso itse jäi vahtiin, ja toiset laskeutuivat alas kajuuttaan jatkamaan syöntiään.
Hetken perästä peittyi kaikki tiheään lumipyryyn. Näköala supistui jaalan kanteen ja läheisimpiin aaltoihin. Näin jatkui iltahämärään asti, jolla aikaa miesten mielessä kyti toivo ainakin pyryn lakkaamisesta, että edes loistojen tulet näkyisi.
Syötyään oli Mikko noussut ylös jatkamaan vahtivuoroaan, mutta pysytteli Juuso itsekin kannella melkein koko ajan lausuen joskus: "Ei tämä pyry voi olla pitkäikäinen. Tämähän on vasta ensimmäinen pyry tänä syksynä. Ei se voi kestää kuin tunnin pari. Illan pimetessä se voi lakata. Tuuli voi kääntyä pohjoiseen ja selvittää ilman ja sittenhän saadaan loistot näkyviin ja päästään selville, missä ollaan." — "Niin, ei tämä pyry voi kestää kauan", vastasi aina Mikko. Kumpikaan eivät uskoneet toisiaan, eivätkä itseään. Puhuivathan vain itseään rauhoittaakseen. Neljältä alkoi Jeren vahti, mutta Juuso ja Mikko senkin jälkeen pistäytyivät vähän väliä kannella — Juuso tuskin malttoi alas mennäkään.
Ennen iltapimeää avattiin varovaisesti kansiluukkua ja otettiin jaalan ruomasta ylös tavallista runsaammin polttopuita kajuuttaan. Kylmä lisääntyi ja tulta alettiin pitää kamiinassa useammin kuin ennen.
Iltavahdin aikana muuttui ilma niin kylmäksi, että kannelle räiskynyt vesi alkoi jäätyä. Kaikki köydet jäätyivät, samoin purjeet, sillä vettä ja lunta ajoi niiden päälle. Myös kasvoi kasvamistaan jääkerros aluksen ulkolaitoihin, vesirajan yläpuolelle.
Tämä oli pahin asia, sillä korkea jaala ei kestä suurta ylipainoa, vaan kaatuu.
Jo ennen puolta yötä helpoitti tuuli, mutta lumipyry tiheni sitäkin sakeammaksi.