Koiranvahdin aikana, kello kolmen tienoissa aamulla, arvostelivat miehet sovussa ja ystävyydessä voitavan ottaa jo vokka auki, että voitaisiin ryhtyä pyrkimään ylös tuuleen, mutta vokka ja alaosa keulamastoa oli paksun jään sisässä.
Samoin oli jäätynyt kiinni isopurje. Varsinkin isonpuomin uloimpaan päähän oli kasvanut paksu jäämöhkäle, jonka peljättiin taittavan puomin poikki ja repivän purjeen.
Kannella liikkuminen oli vaikeaa ja vaarallista.
Juuso ja Jere olivat leppyneet toisiinsa.
Kun Jere meni keulakannelle yrittääkseen avata vokkaa auki, pelkäsi
Juuso joka hetki, että Jere liukastuu ja kaatuu ja joutuu yli partaan.
Juuso oli kieltänyt Jereä lähtemästä keulaan, mutta hän läksi kuitenkin. "Helvettiinhän me muuten mennään, ellei saada purjeita auki!", oli Jere sanonut ja lähtenyt.
Juuso itse meni Jerelle avuksi, mutta kahden miehen voimillakaan, heidän ei onnistunut avata vokkaa. Se oli jäätynyt täydellisesti kiinni.
Kaikki oli jäässä: Köydet, purjeet, mastot, kansi ja kansiluukut.
Lähtiessään keulamaston luota paluumatkalle, valikoivat Juuso ja Jere sellaisen hetken, jolloinka jaala kiipesi ylöspäin aallon harjalle, jolloinka keula oli korkealla ja perä alhaalla. Silloin he miltei luisumalla luisuivat kajuutan turviin. Juusoa miltei värisytti se retki. — Toistamiseen en sinne ainakaan pimeällä lähde, enkä käske toisia, sanoi hän. Niin meni tiistai ja sen jälkeinen yö. Keskiviikkoaamuna, päivän sarastaessa, jolloinka heidän olisi pitänyt olla Memelissä jatkui lumipyry yhtä tiheänä kuin ennenkin ja koillinen raivosi entisellä voimallaan.
Kaikki kolme miestä istuivat kajuutassa.