Setä-vainaja oli ainoa, jonka hän kuuli kerran häntä puolustavan.
Se oli isä-vainajan viimeinen talvi.
Oli joulujen väliviikot.
Setä istui iltaa isä-vainajan luona.
Isä-vainaja taas alkoi tapansa mukaan soimata ainoaa poikaansa Samelia hokien tapansa mukaan: "Tämä meidän Sameli, se ei osaa hoitaa rahaa, eikä se osaa hoitaa tavaraa. Miten käyneekään, kun kerran kaikki joutuu sen hoitoon!" johon setä-vainaja oli painavasti sanonut: "Sameli on vielä nuori. Hän on varsa ja länget eivät ole vielä hänen kaulassaan. Annahan ajan kulua, ehkä hän hoitaa asiansa paremmin kuin sinä. Nyt hän tietää, että sinä pidät kaikesta huolta ja että valta on sinulla ja että kaikki mitä on, on sinun eikä hänen, mutta annahan olla kun kaikki jää hänen niskoilleen ja hänen omakseen ja hänen vallittavakseen, niin eiköhän Herra anna hänelle uutta sydäntä kuin ennen Iisraelin Taavetti-kuninkaalle." — Isä-vainajakin oli silloin hymähdellyt tyytyväisenä, täyttänyt lasit uudestaan kuumalla teellä, johon sekoitettiin molempiin laseihin pari isoa palaa sokeria ja hyvä kulaus konjakkia molempiin, ja kehoittanut setä-vainaata ryyppäämään ja sanellut: "Ei tästä Sameli-pojasta mitään tule! Kallesta olisi tullut mies, jos olisi elänyt! Sameli on tullut äitiinsä ja on liian ujo, hitainen ja saamaton — ei siitä miestä tule, älä luulekaan!"
Sameli istui yksin pienessä puotikamarissaan. Pöydällä sihisi pieni koreajalkainen ja valkeakupuinen öljylamppu ja seinällä naksahteli vanha kello. Avonaisesta laivojen tilikirjasta heijasteli kellertävänpunaista valoa Samelin hymyileville kasvoille. Hän painoi nyrkillään tilikirjaa, jonka juuri oli sulkenut, ja hymähti ääneen: "Samelista tulee kuin tuleekin mies ja on jo tullutkin", kun hänestä tuntui kuin isä-vainaja olisi seisonut siinä juuri hänen takanaan ja pudistanut epäilevästi harmaata päätään. Sameli kääntyi sitä katsomaan ja näki samassa oven aukenevan ja sisään astuvan naapurin pojan, ikätoverinsa, joka oli neljä vuotta ollut ulkomerillä, purjehtinut ympäri maapallon pariin kolmeen kertaan ja äskettäin tullut kotiin.
Hän oli Piki-Juoseppi, köyhä kalastajan poika.
— Iltaa Sameli.
— Iltaa, iltaa.
— Mitäs sinä täällä yksin istut kuin tonttu nurkassa.