— Ka, miks'ei olisi! Sinua varten olen säästänyt, kun kerran tulin sinulle luvanneeksi. On sillä kosijoita kulkenut sekä puhemiesten kanssa että ilman — he he — mutta minä olen aina sanonut, että "vasta sitten ruvetaan juttelemaan toisten kanssa, jos Piki-Juoseppi perii sanansa". — Teloillahan se on jaala rannassa, mihin ennen joulua vedettiin. Mihinkäs se sieltä on mennyt! Ja saahan sitä käydä nyt päivänvalossa katsomassa. Tämä joulunaikuinen päivä onkin niin lyhyt. Mennään katsomaan. Mennään katsomaan jaalaa sillä aikaa, kun mamma keittää kahvia.
Rantaan ei pitkältä ollutkaan. Markun piha liittyi välittömästi omaan valkamaan. Jaala oli vedetty melkein ikkunan alle. Sen keulapuomi oli vain muutaman sylen päässä ikkunasta. Kahden puolen valkamaa ja osaksi pihassa oli verkkovapeita. Ranta-aitta, sarain, vaatehuone ja muut aitat olivat kaikki miltei samassa rykelmässä asuinrakennuksen ja valkaman kanssa. Markun talo olikin rannimmainen talo koko kylässä.
Jaalan tarkastukseen läksi myös pari Markun täysikäistä poikaa.
Sameli ja Juoseppi olivat varustettuina puukolla ja vasaralla. Pisteltiin ja koputeltiin kaikki epäilyttävät paikat, etenkin sisällä ruomassa ja kajuutan lattian alla. Muutamissa kaarissa, kahdessa kaaressa keulassa ja perällä, upposi puukko mätään puuhun ja neljässä kaaressa ilmoittivat vasaran ontot iskut olevan mätää kaaren sisällä, laitaa vasten ja samoin sisusmätää perämastossa kannen rajassa ja vantinsilmissä ja keskipaikoilla keulapuuta.
Tarkastuksen jälkeen johdatti Markku vieraansa kamariinsa, jossa istutti heidät pöytänsä ääreen ja tarjosi ryypyt.
Ryypyistä oli seurauksena se, että Piki-Juoseppi lausui tuomionsa aluksen suhteen paljon lievemmässä muodossa kuin miksi hän sen valmiiksi mietti jo tarkastuksen aikana. Hän sanoi vain:
— Siinä on tavallisen paljo mätää!
— Se ei meinaa mitään! huudahti Markku, täyttäen ryyppylasit uudestaan viinalla ja Riian palssamilla. Joku mätä kaari siellä ja täällä, ei meinaa mitään. Tehdäänhän niitä kokonaan uusia aluksia, mitäs tämä nyt sitte on, jos muutaman kaaren paikkaa! He he! Ottakaapas toisellekin jalalle, ettette onnu — puoleen ja toiseen — vaan kävelette miesten tavalla. — Pahinta on — sanon sen suoraan ja peittelemättä niinkuin meillä tässä talossa ruukataan tehdä — että mätää on hiukan mastossakin. Minä en tahdo koreilla asiaa ja kiittää jaalassa sitä, mikä ei ole kiitoksen väärtti, mutta en minä anna moittiakaan sitä, missä ei moitittavaa ole. — No niin — kippis vaan ja terveeksi — Mastossa on mätää, ja se on paha asia. Hyvin paha, mutta juuri siitä syystä, että siinä on mätää, minä myynkin sen niin halvalla, kahdella ja puolella tuhannella, kaikkineen, jollakin tulee mukaan, ihan uusi jolla! Jos ei mastossa olisi mätää ja joka kaari olisi kova ja jos purjeet olisivat uudet ja köydet myös, ei jaala lähtisikään sillä hinnalla. Jaala maksaa sen sellaisena kuin se nyt on — ei sen hyvempänä, eikä sen parempana. Teillä on silmät päässänne yhtä suuret kuin minullakin ja itsehän tarkastitte joka paikan. Minä en käske enkä kiellä. Minä en kehoita enkä varoita! Niinkuin jo rannassa sanoin, ei minulla ole mitään pakkoa jaalan myyntiin. Kun viimeksi olin Pietarissa, ihantelivat ryssät tätä jaalaa ja tarjosivat huimia hintoja, mutta minä sanoin, että ennen oman saaren miehelle tuhannella kuin ryssälle viidellä! (Erikseen Samelille.) Tämä Juoseppi kun nimittäin jo tässä kerran kesällä kosiskeli tätä jaalaa, mutta valitti rahan puutetta, muuten olisikin jo silloin kaupat syntyneet.
— Liikaa minustakin kaksi ja puoli tuhatta on tästä jaalasta. Sillähän saa jo puolet uutta, ja tämä kun on jo kolmannellakymmenellä, ei vastaa enää neljättä osaa uudesta, vaikka kuinka korjaisi ja hoitaisi. Kahdessa tuhannessa minun mielestäni pitäisi olla hintaa ihan tarpeeksi asti!
Miehet tupakoivat ääneti jonkun aikaa katsellen saappaittensa kärkiin tai lattiaan. Viimein sanoi Markku: