Päällikkö nauraa hörähti ivallisesti ja sanoi:
— Vai menninkäisiä ja kummituksia ne miehet taas pelkäävät! Tulkaahan kuuntelemaan kun minä soitan "Silkkilaivalle"!
Miehet saattoivat päällikköään ulos asti, porrasten eteen, sen etemmäksi ne eivät uskaltaneet seurata päämiestään, joka läksi rohkeasti harppomaan loistoa ja kellotapulia kohti.
Kuului kun kari sorahteli sen saappaiden alla ja alkoi se hyräillä jotain laulua, jolloin joku sanoi: "Nyt se pelkää, koska laulaa." — Lopulta lakkasi laulu. Sitten kuului vihellystä — jotain marssia se vihelsi. Sitten loppui sekin, sitten ei kuulunut askeleitakaan eikä mitään.
Lopulta alkoi jälleen kuulua lähestyviä askeleita. Ukko itse sieltä tuli peljästyneenä ja hiljaisena takaisin eikä kukaan ole tähän päivään asti saanut tietää, mitä se siellä oli nähnyt ja kuullut.
Äänettömänä kompuroi ukko omia portaitaan sisään kehoittamatta sinä yönä ketään vahtiin.
Mutta juuri sillä hetkellä, jolloin ukko heläytti oman ulko-ovensa lukkoon, kumahti sumukello.
Kumahti kerran.
Kumahti toisen ja kolmannen ja alkoi leivottaa minkä malmi sieti.
Oven kiersi päällikkö kahdesti lukkoon ja painoi vielä haankin kiinni. Miehet myös olivat tulleet sisälle, eikä kukaan puhunut sanaakaan.