Se oli kamala yö.
Kamalin, mitä Pohjoisrivillä on vietetty.
Se yö, jolloin Jyrin Tuomas menetti järkensä, ei ollut mitään tähän nähden.
Kukaan ei tiennyt kuka sumukelloa soitti, mutta kukaan ei myös epäillyt etteikö se olisi "Silkkilaivan" perämies.
Koko yön se soitti, herkeämättä.
Se ei pitänyt mitään säännön mukaisia väliaikoja, vaan leivotti yhtä mittaa aamunkoittoon asti, vaikka sumu hälveni jo kello kolmelta.
Kello ei soinut vaan se ulvoi.
Seinäkellon minuuttiennäyttäjä tuntui kiertävän niin hitaasti kuin tuntiennäyttäjä muulloin.
Koko vahtitupa, sen seinät, permanto, laipio, katto, ovet ja ikkunat, koko saari, pilvet, ilma, sumu ja koko maailma tuntui värisevän, hyrräävän ja ulvovan sumukellon mukana.
Se oli vasta soittoa!