Miehet lukivat ääneen mikä isämeitää, mitä Herran siunausta ja mitä mikäkin muisti. He polttivat tulta tuvassa koko yön.
Kukaan ei rohjennut käydä maata.
Eikä se kuulunut uni maistaneen loiston päälliköllekään.
Omassa kamarissaan oli istunut koko yön ja lukenut korkealla äänellä Uutta testamenttia.
Aamupuolella yötä oli sumukello alkanut rämistä kuin rikkinäinen pata, ja kun päivä valkeni ja miehet uskalsivat mennä sitä katsomaan, oli sen reunassa noin kolmen vaaksan pituinen halkeama.
Niin oli vihoissaan iskenyt, että kellon halkaisi!
Päivä paistoi kelmeänä ja viluisena kaukana ja alhaalla kaakossa.
Meri oli tyyntynyt. Heikko ummikas lotisi rantakiviin ja huuhtoi pitkää vihreää limakasvia, jota niiden kupeissa kasvoi ja joka alkoi jo siellä ja täällä muuttua valkeaksi, niinkuin syksyllä aina.
"Silkkilaivan" perämiehen yöllisestä maissakäynnistä ei ollut enää näkyvissä mitään ja ellei sumukellon laita olisi ollut halki, olisikin kuka hyvänsä ollut halukas uskomaan, että koko juttu hänen maissakäynnistään oli vain tavallinen loistonvartijain sepittämä kummitusjuttu.
Mutta siinähän sen nyt näki jokikinen, kenellä silmät päässä oli, että kellon se oli käynyt rikki soittamassa.