Se oli kuin Juosepin oma kotisaari. Se se ei kuitenkaan ollut.
Paidanhihat ylös käärittyinä Piki-Juoseppi soudatti itsensä rantaan.
Jolla suhahti rantahiekkaan, joka oli ihmeen valkeaa.
Pojat, paljasjalat, hyppäsivät jollasta ja vetivät sen ylös maalle.
Juoseppi itsekin hyppäsi maalle ja vasta nyt hän näki, että hänellä oli kullanhuuhtojan vati kädessään.
Hän koukkasi vadin puolilleen hiekkaa siitä rannasta, vesirajasta, valikoimatta, ja alkoi huuhtoa.
Huuhtoi ja huuhtoi.
Vettä ja hiekkaa läikkyi ulos vadista.
Hiekka väheni vähenemistään ja Piki-Juosepin silmissä alkoi vadin pohjassa yhä enemmän ja enemmän hohtaa.
Vadissa oli kultaa!