Maallemeno oli miltei vaaratonta:
Köydestä vain lujasti kiinni molemmin kourin ja sitten jalat yli jaalan partaan mereen. Käsiä vuorottelemalla köyttä pitkin vedä vaan itsesi miltei läpi veden maalle — varmasti, jos kohta hitaasti, varsinkin silloin kun suuri hyöky syöksyi maalle ja sitten takaisin mereen. Se oli väkisinkin viedä mukanaan. Silloin ei päässyt maallepäin kämmenenleveyttäkään. Hyvä, kun jaksoi pitää kiinni ja pysyä paikallaan joutumatta laineen mukaan. Täytyi vain odottaa, kun hyöky taas syöksyy maata kohti. Silloin se vei mukanaan — ei muuta kuin ennätä muuttaa käsiäsi ja älä koppaa kiinni tyhjästä ilmasta, vaan köydestä!
Kun tuli Piki-Juosepin vuoro, ei hän näyttänyt pitävän liikaa kiirettä lähtönsä suhteen.
Maalta täytyi kiirehtiä.
Se ei auttanut.
Mitä hän siellä oikein hommaili
— Mitä sinä siellä kuhnailet!? Tule pois, taikka jäätkin!
Juoseppi ei vastaa. Hommailee vain jotakin.
Jo näkyy.
Hän on irroittanut pelastusköyden jaalastaan ja köyttää sitä ylös kelatun ankkurin haaraan! Sitten hän laskee kaiken ketjun aluksen keulan eteen pohjaan — yhden silmukan pelastusköydestä on hän pitänyt aluksessa ja heittäytyy nyt se kädessä mereen.