— En vielä, mutta meinasin kauppiaaksi ruveta. Merillä ollessani säästin rahaa. Säästyyhän sitä, kun ei kapakoissa ja ilopaikoissa kulje. Kyllä sitä rahaa säästyy, ja oli minullekin kymmenessä vuodessa kerääntynyt tuhat jos toinenkin. Olen ollut nyt taas muutaman vuoden kotimiehenä ja katselin siellä omalla saarella vähän ympärilleni ja huomasin, että siellä on vain yksi kauppias. —
— Täällä meidän saarellahan niitä on kolme!
— Vai niin! — Siellä on vain yksi, ja minä katselin, että kun se saa yksin siellä heilua, saa se ottaa köyhiltä saarelaisilta kelvottomasta tavarastaan minkä hinnan vain ilkeää. Mätiä ja paakkuisia ruisjauhojakin möi pitkin viime talvea ja otti neljäkymmentä markkaa kulista. —
— Neljäkymmentä markkaa!!
Leski löi pehmeitä kämmeniään yhteen ja päätään kallistellen huudahti vieläkin kerran: — — Neljäkymmentä markkaa!!
— Niin. Ja sitä mukaa kaikki muu, niin minä olen tässä katsellut ja päässäni ajatellut, että etpä sinä enää saa mies noin menetellä, ja päätin ruveta köyhää kansaa auttamaan ja rupesin hommaamaan sinne toista puotia. On minulla siellä omat huoneet, ja talvella ostin tämän jaalan, ettei tarvitse olla toisista riippuvainen. —
— Se on oikein!
— Mutta näinhän se nyt piti käydä, että siinä meni sekä jaala että rahat.
— Rahatkinko?!
— Niin. Kun olin menossa tavaraa ostamaan, olin pannut kaikki rahat mukaani. Ne olivat siinä arkussa, joka kannettomana ajettui kajuutan kappaleiden mukana maihin. Eivät ne rahat olisi ennättäneet vielä piloille liota niin vähästä, mutta luultavasti joutuivat vääriin taskuihin. Omaani jäi vain muutama sata, jotka sattuivat olemaan kukkarossa. — Niin sitä tuli pojasta keppikerjäläinen vajaassa tunnissa! Täytyy tästä syötyä käväistä rannassa poikien kanssa etsimässä, ehkä kuitenkin sattuisi vielä jotain löytämään.