Hääpäivää tosin ei oltu vielä määrätty, ei pariskuntaa kertaakaan kuulutettu — ei edes julkista kosintaa ollut toimitettu.
Siitä asti, kun Sameli oli ollut istumassa ja katselemassa Anna-Marjan kankaankutomista, ei hän ollut puhunut hänelle edes kaukaisemmilla viittauksillakaan kosimisesta tai sellaisesta. Mutta Anna-Marja oli aina hänen mielessään.
Toisinaan tapahtui kummallisia asioita.
Eräänkin kerran, kun Sameli illalla kynttilän valossa kokoili päivän kuluessa kertyneitä rahoja puodissa rahalaatikosta, tuntui kuin Anna-Marja olisi seisonut siinä ja kurkistellut hänen olkansa yli ja sanonut: "Voi voi! Vähenee päivä päivältä!" — Ihan selvänä kuului Anna-Marjan oma ääni. Sameli kääntyi äkkiä hämmästyen, mutta ei nähnyt mitään, ei muuta kuin takanaan olevat tavaralaudat ja niillä lankavyyhtiä, nappilaatikoita, kangaspakkoja ja muuta.
Missään ei näkynyt Anna-Marjaa.
Sameli oli hajamielinen, toisinaan siinä määrässä, että hän näki asiainsa tulevan päivä päivältä yhä huonommin hoidetuksi.
Siitä oli hän itsekin selvillä. Eräänä iltana, kun hän mietti, lähteäkö vai ei merimatkalle, joka parhaassakin tapauksessa vie kolme viikkoa, hän ihmetellen kysyi itseltään, mikä mahtoi olla perimmäisenä syynä hänen vastenmielisyyteensä lähtöä kohtaan.
Vastaus kuului: Anna-Marja, mutta se vastaus ei tuntunut tyydyttävän.
Sameli tiesi, että vastaus on vaillinainen, että se sisältää asian kylläkin, mutta ei sano, millä tavalla Anna-Marja voi olla esteenä, ja kun hän rupesi muokkaamaan vastausta ehdottomasti rehelliseen muotoon, alkoi hänen silmissään pyöriä kuvia Anna-Marjasta, Piki-Juosepista, eräistä laskiaistansseista, luulotteluja — päteviä hänen mielestään — Juosepin löysistä aviosuhteista ja Juosepin venyvästä ja sangen rotevasta omastatunnosta rakkausasioissa — vieläpä nyt naineenakin miehenä. — Kuvat alkoivat ihan ryöpytä! Ne veivät hänen aivojaan kuin merenpyörre uppoavaa laivaa. Kuvissa näkyi yhä selvemmin mahdollisuus, että jos hän, Sameli, jättää saaren vaikkapa viikoksi, puoleksi viikoksi, päiväksi, on Piki-Juoseppi paikalla Anna-Marjan luona, ja ellei mitään pahempaa tekisikään, syöttäisi hän Anna-Marjalle juttuja, joilla pilaa heidän välinsä, kylmentää hänet ja erottaa heidät. "Anna-Marja on nainen!", huusi joku hänen mielikuvissaan. "Muista laskiaista, jolloin Anna-Marjan pää oli kipeä, kun sinä häntä pyysit! Voisihan käydä, että palatessasi matkalta löytäisit Anna-Marjan Piki-Juosepin seurassa! Pidä varasi! Pidä varasi! Pidä varasi!!"
Samelin nyrkit puristuivat. Hän olisi suonut, että Piki-Juoseppi olisi joutunut hänen kynsiinsä ja hän olisi voinut hänet tuhota, hävittää hänet elävien joukosta niin, ettei kuu kuule, eikä päivä näe!