Kirkontornissa soivat lauantaikellot.
Silloin juuri Sameli kävi sisään portista Anna-Marjan kodin pihalle.
Anna-Marja itse oli vaatehuonettaan siistimässä, järjestelemässä sitä kesäasunnokseen.
Hän pesi parhaillaan sen permantoa.
Sameli tervehti ja jäi seisomaan ovelle, nojaten ovenpieleen ja katsellen Anna-Marjan hommailua.
— Voi kun on hauskaa!, sanoi Anna-Marja.
— No mitenkä niin?, kysyi Sameli.
— Kun ei tarvitse mennä ensi yöksi verkoille! Saa käydä maata omaan vuoteeseensa! Mutta sen arvoahan et ymmärrä sinä, jonka ei ole tarvinnut venyttää käsivarsiaan nuottahaapion airontyvessä viikkoa toisensa jälkeen!
— Etkö sinä haluaisi tulla sitten meille, koska olet minulle kateellinen.
— Teille!?