Jossain sataman ulkopuolella tirrailee tiira ja roksahtaa kovaäänisesti jossakin satamassa ankkurissa olevassa aluksessa, kun kuivamaan nostettu isopurje keveän tuulen puhaltaessa siirtyy toiselle puolelle ja vie mukaan jalusnuoran lokin kytkinraudassa.
Sameli alkaa puhua.
Hänestä tuntuu kuin ei hän oikeastaan itse puhuisi. Tuntuu kuin joku muu hänen kauttaan puhuisi ja käyttäisi hänen suutaan. Hän kuulee lausuvansa änkyttäen ja vavisten ja pakollisesti.
— Me on sen teidän Anna-Marjan kanssa puhuttu vähän — niinkuin yhteen — menosta. —
Siinä se nyt oli sanottu kuitenkin. Isä ei virka mitään. Tervaa vain haapiota ihan rauhallisena. Siirtää pataansa ja tervaa.
— Päätettiin mennä naimisiin…
Sillä hetkellä Anna-Marja hänestä tuntui hyvin etäiseltä ja vieraalta ja yritys kokonaan harkitsemattomalta. Hän pakotti itsensä vielä kuitenkin puhumaan.
— Anna-Marjan kanssa oli puhe, että mitähän sinä sanoisit tästä yrityksestä.
Isä puhuu tervatessaan:
— Mitäpä minä siihen sanoisin! Enhän minä mitä sano, kun kerran kauppa on jo tehty.