Koko jäljellä olevan tervauksen aikana, jota onneksi ei ollut enää paljon, ei puhuttu mitään.
Sitten sammutti isä tulen jolla tervaa oli kuumennettu, pani tervapadan saraimeen, saraimen oven lukkoon, avaimen otti pois ja sanoi:
— No olihan se hyvä asia, että tuli tuo haapio tervatuksi. Nyt sillä on siinä aikaa kuivata. Tein työtä sen raappaamisessa koko päivän, aamuvarhaisesta asti. — No, lähdetäänpäs sitten ylös.
Isä vei Samelin kamariinsa.
Siellä istuivat he pöydän ääreen, jolle hetkisen perästä Anna-Marja toi teetä.
Isä ja Sameli puhelivat yhtä ja toista, muun muassa:
Isä: No, Sameli. Otetaanpas teetä. — Ei mutta, pitihän minulla täällä kaapissa olla — vähän. — Enkös arvannutkin — vähän konjakkia pullon pohjassa vielä. — Kaadapas tästä vähän sekaan. Pane enemmän sokeria. — Kaada rohkeammin vain! Kyllä se meille täksi illaksi riittää. No, no — anna mennä vain!
Sameli: Kiitos! Riittää jo!
Isä: (Matkien leikillisenä.) Riittää! Kaada kaada vain runsaasti. — Kuinkahan kauan tuo pitää näitä itätuulia.
Sameli: Saa nyt nähdä.