Sameli istui puotikamarissaan.
Hänen edessään pienellä pöydällä oli avattu muistikirja, toista vaaksaa pitkä ja kämmenen levyinen "MATMORS HUSHÅLLSBOK" niinkuin sen kanteen oli painettu syvillä kullatuilla kirjaimilla. Kannet olivat tummanvihreät ja selkä musta. Siihen merkitsi Sameli laivojensa rahalliset tulot ja menot. Kannen sisäpuolelle hän oli mahdollisimman kauniilla kirjaimilla piirtänyt mietelmän:
"Kirjoittaa on minulla mieli tämän maailman surkeudesta."
Viivoittamattomalle ensi lehdelle oli kirjoitettu kirjan nimi "Laivojeni tilikirja" sitten omistajan nimi: Sameli Heikkilä ja viimeisenä — aakkoset, a, b, c, d j.n.e., kaikki, oikeassa järjestyksessä ja koristeltuina. Niillä tietysti ei ollut mitään suoranaista tekemistä laivatilien kanssa, olivathan siinä vain kuin suvun ensimäisen kirjoitustaitoisen riemulauluna, osoituksena taidon ylivuotavasta runsaudesta. Kaikki seuraavat lehdet, paitsi viimeinen, olivat kauniita, sinisellä ja punaisella viivattuja debet- ja kreditlehtiä.
Milloin hyvänsä Sameli ottikin esille tämän tilikirjansa oikealla olevan ison mustan kaapin rahakomerosta, pysähtyivät hänen silmänsä ensin hetkiseksi — ja tällä kertaa pitkäksi aikaa — noihin ensi lehdellä oleviin aakkosiin. Niiden silmäily oli muuttunut hänelle kuin tiedottomaksi rukoukseksi.
Niitä katsellessaan hän muisteli isäänsä.
Hänen suurta voimaansa.
Hänen viisauttaan.
Hänen jalomielisyyttään ja rehellisyyttään.
Hänen rikkauttaan, joka oli hankittu viisikymmenvuotisella kaupankäynnillä tässä samassa talossa. Ennen häntä, Samelia, oli isä tullut naapurikylästä vävyksi tähän taloon, joka siihen aikaan oli matala ja pieni kalastajamökki, pari omenapuuta pihalla, satama kiviä täynnä, valkama rappeutunut ja mätä, kaikki muu rumaa ja vanhettunutta paitsi talon nuori, kaunis, toimelias ja viisas tytär, Anna Marja, josta sittemmin tuli Samelin äiti ja joka nyt on kuollut, samoin kuin Samelin isäkin, ja ovat haudattuina saaren kirkkoa ympäröivään hautuumaahan, jossa koivut, pihlajat, kastanjat ja sireenit humisevat tuulessa.