Leuto joulukuinen länsituuli puhalteli.
Taivas oli tähdetön, pilvessä.
Satamassa oli paljon laivoja, toisia vasta tulleita, kaukaakin, toisia lähtövalmiina kuin "Anna-Marja".
Laivojen ankkuritulia kiilui kaikkialla kuin tähtiä taivaalla. "Anna-Marjan" keulataakissa paloi myöskin kahdeksankulmainen vaskikehäinen ankkurilyhty, joka valaisi himmeästi keulakantta.
"Anna-Marja" oli ankkurissa lähellä laituria. Kaupungin iltayön humu kuului laivaan. Erilaisia ajoneuvoja oli vielä liikkeellä. Niiden pyörät tärisivät katukivitykseen. Rantakapakoista kuului laulua ja soittoa ja niiden ikkunoista loisti häikäisevä valo. Tulet lyhtypylväiden päistä loistivat rauhallisemmin, uneksuen.
"Anna-Marjan" miehistö oli kokonaan kannella ryhmittyneenä keulakannelle, paitsi päämiestä, joka istui kajuutassaan, jota lamppu valaisi, ja laski rahojaan, tutki muistiinpanojaan ja järjesteli omia pikku ostoksiaan: tuomisia kotiin, vaimolleen ja tyttärelleen.
Luotsi on jo laivassa. Hänen on määrä opastaa laiva aamunkoitossa ulos satamasta, Lyypekin lahdelle, josta väljemmät Valtiasmeren ulapat alkavat.
Luotsin vene on laivan kupeella.
Laivan omat veneet ovat jo illalla päivänvalossa nostetut ylös ja asetetut paikoilleen.
Luotsi makaa sikeässä unessa skanssissa.