Ukko: En. Minä olen sinun ystäväsi. Minä laitan vielä sinulle joskus pidot. — Olen minä asunut ennen sinua lähempänäkin, vanhassa petäjässä puutarhassasi, lähellä rannanpuolista porttia, siinä petäjässä, jonka juurella on pöytä ja penkkejä kesäiltoja varten. Asuin siinä väliaikaisesti monta vuotta — jo isävainajasi aikana — vaikka tämä Havukkavuori olikin jo silloin vakinainen asuinpaikkani. Kun sitten alkoi se Piki-Juoseppi kuutamoisina syysiltoina hiipiä puutarhaasi ja siellä emäntäsi hänet kohtasi puiden varjossa ja alkoivat pitää sen sipinää ja sen supinaa myöhään yöhön asti, aloin minä karttaa pihaasi.
Varo Piki-Juoseppia!
Sameli: Piki-Juoseppia!
Ukko: Niin. Minä olen sinun ystäväsi ja hyvä oli, että rupesit kantamaan uhria minulle — anna kultaa paremminkin kuin hopeaa. Niin isäsi antoi ja toi siankintun jouluaattoiltana.
Minä laitan sinulle vielä kerran pidot!
Mutta Piki-Juoseppi ei ole sinun ystäväsi — ei ole koskaan ollutkaan, vaikka niin olet luullut.
Sanoit kerran emännällesi eräänä kesäisenä sunnuntai-iltana näin ikään: "Piki-Juoseppi ja minä olimme aina ennen hyviä ystäviä." Minä nauroin silloin ja emäntäsi nauroi kanssa.
Piki-Juoseppi syöttäisi sinut koiralleen milloin vain, kesällä tai talvella.
Piki-Juosepin ainoa rukous on, että hän saisi elää niin kauan että löytäisi sopivan tilaisuuden tappaa sinut.
Älä pelkää niin paljon vihamiehiäsi kuin kadehtijoitasi.