Sameli muistelee iltaa, jolloin hän ajoi tästä kerran ennen, vuosia sitten, Piki-Juosepin kanssa ja Havukkavuoren Ukko oli siepannut heiltä heinäkulin ja hevosloimen tuolla ylempänä pykälässä.

Tämä johtui Samelille mieleen erikoisesti siitä syystä, että äsken päivällä, kun hän menomatkallaan juuri ajoi hiljakseen alas Havukkavuoren pykälästä, tuntui kuin joku olisi seisonut reen kannaksilla ja puhutellut häntä ja hän vielä siihen jotain vastannut, ja kun hän oli äkkiä vilkaissut, että kukas sinne reen kannaksille hyppäsi, jolla on niin outo ääni, oli se kadonnut heti ja keskustelu taittunut siihen.

Hevonen alkoi nousta ylämäkeä.

Havukkavuoren pykälä lähestyi.

No niin!

Siellä se taas tuntuu seisovan reen kannaksilla, mutta Sameli ei uskalla katsoa taakseen, ettei kävisi kuin päivällä, sillä hänellä on halu kuulla, mitä sillä Ukolla on sanottavaa.

Samelin onnistui olla katsomatta taakseen, ja keskustelu sujui esteettä.

Sameli: Sinäkös se oletkin, Piru itse?

Ukko: En minä Piru ole. Minua sanotaan Havukkavuoren Ukoksi, vaikka ei se minun oikea nimeni ole.

Sameli: Mietitkö sinä mitään pahaa minun suhteeni?